Näin Pep Guardiola kommentoi Manchester Cityn kohtaamia syytöksiä: ”Tuntuu kuin meidät olisi jo tuomittu”
Valioliiga syyttää Manchester Cityä yli sadasta taloudellisesta sääntörikkomuksesta.
The Timesin saamien tietojen mukaan syyte saattaa johtaa pistevähennykseen tai jopa Manchester Cityn pudottamiseen Valioliigasta.
Lehti kertoo, että asiaan saadaan lopullinen ratkaisu todennäköisesti vasta 2-4 vuoden päästä.
Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola otti tapaukseen kantaa perjantaisessa lehdistötilaisuudessaan.
– Ensiksi ajattelen, että tuntuu kuin meidät olisi jo tuomittu. Niin kävi UEFA:nkin tapauksessa. Silloinkin meitä kohdeltiin kuin meidät olisi tuomittu heti. En lähde Manchester Citystä. Voin vakuuttaa sen. Haluan jäädä tänne enemmän kuin koskaan. Monien Valioliigassa vietettyjen vuosien jälkeen en halua lähteä täältä.
Guardiola muistutti useiden valioliigaseurojen halunneen pudottaa Manchester Cityn Mestarien liigasta, kun UEFA syytti sitä FFP:hen (Financial Fair Play) liittyvistä sääntörikkomuksista.
Lopulta Manchester City valitti tapauksesta CAS:iin (urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin), joka muutti seuran saaman europelikiellon vain taloudelliseksi rangaistukseksi. Manchester City maksoi kymmenen miljoonan euron edestä sakkoja UEFA:lle.
– Yhdeksän seuraa, eli Burnley, Wolverhampton, Leicester, Newcastle, Tottenham, Arsenal, Manchester United, Liverpool ja Chelsea ja halusivat meidät pois Mestarien liigasta, koska he halusivat päästä asemaamme. Eli siihen asemaan, jonka saavutimme kentällä. Seura osoitti silloin olevansa täysin syytön. Tiedätte, millä puolella olen tässä asiassa.
– Onneksi asumme maassa, jossa kaikki ovat syyttömiä ennen kuin toisin todistetaan. Vaikuttaa kuin meidät olisi jo tuomittu. En tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Uskon, että meillä on hyvät asianajajat ja puolustamme asemaamme. Katsotaan, mitä oikeus ja Valioliiga päättävät.
LUE MYÖS:
- Man United kohtaa Leedsin – tämä tilasto ei lupaa Michael Carrickin ryhmälle hyvää
- Arsenalin kulmapotkumaalit vähentyneet – Mikel Artetalta suorat sanat
- Michael Carrick otti nyt kantaa Lisandro Martínezin kohuun
- Athletic: Teemu Pukin entinen luotsi saamassa palkinnon työstään Valioliigassa
- Fantasy Premier League: GW7 – kannattaako näitä Brightonin pelaajia hankkia?
- Sunderland teki historiaa 53 vuoden odotuksen jälkeen
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Chelsean kapteeni kävi polvioperaatiossa
- Marc Guéhi: Manchester City tukenut pelaajia kohun aikana
- Roy Keane latasi suorat sanat Harry Maguiresta ja Bruno Fernandesista
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Roy Keane latasi suorat sanat Harry Maguiresta ja Bruno Fernandesista
- Sunderland teki historiaa 53 vuoden odotuksen jälkeen
- Kaappaako Arsenal huippupuolustajan Valioliiga-kisaajien nenien edestä?
- BBC: Manchester United antoi pelaajalleen sakot
- Fabinholta tiukka kommentti Man Cityn tilanteesta KuPS-ottelun jälkeen
- Athletic: Lisandro Martínez haluaa jättää Man Unitedin
- Chelsean kapteeni kävi polvioperaatiossa
- ”Kestää odotettua pidempään” – Liverpool-valmentaja otti kantaa pelaajansa loukkaantumiseen
- Liverpoolin jättihankinta iski hattutempun – van Dijk: ”Kaikki tiedämme, miten paljon tämä auttaa häntä”