Athletic: Southamptonin uusi manageri selvillä – Steven Gerrardia ja Frank Lampardia harkittiin myös pestiin

Yhdysvaltalaisvalmentaja Jesse Marsch korvaa viime viikonloppuna potkut saaneen Nathan Jonesin Southamptonin uutena managerina, kertoo The Athletic.
Marsch ja Southampton aloittivat neuvottelut pestistä maanantaina. Seura halusi toimia alusta alkaen nopeasti ja päättäväisesti, sillä sen tavoitteena oli löytää uusi manageri ennen joukkueen lauantaista ottelua Chelseaa vastaan.
Athleticin mukaan Southamptonin seurajohto harkitsi rooliin myös Steven Gerrardia ja Frank Lampardia. Ykkösehdokkaana pidetyn Marschin odotetaan kuitenkin ottavan nyt vetovastuu alavireisestä Saintsista, joka on tällä hetkellä Valioliigassa viimeisenä.
Southamptonin kerrotaan olleen kiinnostunut Marschista jo tammikuusta 2022 lähtien. Nyt 49-vuotias valmentaja oli sopivasti vapailla markkinoilla hänen saatua lähtöpassit Leedsistä aiemmin tässä kuussa.
Southampton on etsinyt uutta manageria sunnuntaista lähtien, kun se antoi Jonesille potkut vain 14 ottelun jälkeen. Ralph Hasenhuttlin aiemmin tällä kaudella korvannut Jones onnistui johdattamaan seuran vain yhteen Valioliiga-voittoon St Mary’s Stadiumilla.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin