Arsenalin läpimurtopelaaja lupaa itseltään parempia otteita – vire lähti laskuun MM-kisojen jälkeen
Arsenalin toppari William Saliba on ollut yksi tämän kauden kirkkaimmista läpimurtopelaajista Valioliigassa, mutta viime aikoina hänen esityksensä eivät ole olleet parhaasta päästä.
Saliba, 21, sai viimein monien lainapestien jälkeen mahdollisuuden Arsenalin ykkösmiehistössä ja nappasi heti kauden avauskierroksella paikkansa aloituskokoonpanossa, eikä hän ole päästänyt siitä irti. Vain kolme Arsenalin pelaajaa on kellottanut tällä kaudella isommat peliminuutit kuin nuori ranskalaistoppari.
Huippusuoritukset poikivat Saliballe kutsun Ranskan MM-kisajoukkueeseen, mutta hän pääsi pelaamaan lopputurnauksessa vain 27 minuuttia, vaikka Les Bleus paineli aina finaaliin saakka.
Kisojen jälkeen Saliban otteissa on näkynyt huolimattomuutta, josta ei vielä syksyllä ollut tietoakaan.
Sky Sportsin haastattelussa Saliba lupasi Arsenalin kannattajille, että hänen heikompi jaksonsa on ohi.
– Menin MM-kisoihin. En päässyt pelaamaan, mutta se on OK. Hymyilen yhä. Se oli ensimmäinen kokemukseni [miesten arvokisoista].
– Olen nuori ja Ranskan joukkueeseen pääseminen on vaikeaa, joten olin onnellinen. Se sai minut nälkäiseksi. Me hävisimme valitettavasti finaalin, mutta me palaamme vielä.
– Kisojen jälkeen tulin takaisin ja minulla oli lyhyt jakso, kun en pelannut niin hyvin. Tiedän, että minun on tehtävä töitä noustakseni takaisin omalle tasolleni.
– Tiedän, milloin pelaan hyvin ja milloin en. Olemme onnekkaita täällä. Minulla on valmentajia, jotka auttavat minua kehittymään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”