Raphaël Varane oli siirtyä Manchester Unitediin jo vuosia sitten: ”Se on pitkä tarina”
Manchester Unitedin toppari Raphaël Varane pelaa seurassa toista kauttaan, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, hän olisi saattanut viettää Old Traffordilla jo yli vuosikymmenen.
United oli Varanen, 29, perässä jo vuonna 2011, kun hän oli pelannut vahvan debyyttikauden kasvattajaseuransa Lensin ykkösmiehistössä.
Siirto Manchesteriin jäi kuitenkin toteutumatta ja Varane siirtyi Real Madridiin, jossa hän voitti muun muassa kolmesti La Ligan ja neljä Mestarien liigan mestaruutta ennen kuin saapui lopulta Unitediin kesällä 2021.
Manchester United taas päätyi hankkimaan kesällä 2011 Phil Jonesin, jota pidettiin yhtenä Englannin lupaavimmista toppareista. Jones, 31, on yhä kirjoilla Unitedissa, mutta loukkaantumisten riivaama puolustaja on pelannut neljän viime kauden aikana yhteensä vain 14 ottelua.
– Olin todella lähellä tulla tänne (Manchester Unitediin). Luulen, että Lens ja Manchester United olivat sopineet asiasta, mutta sitten United taisi muuttaa mielensä, kertoi Varane Daily Mailin haastattelussa.
– Uusi tilaisuus tuli, eikä Bernabéu ollut huono vaihtoehto! sanoi ranskalaistoppari viitaten Real Madridiin.
– Olen puhunut Sir Alex Fergusonin kanssa tultuani tänne, mutta emme puhuneet siitä, mitä silloin tapahtui. Se on pitkä tarina, enkä halunnut sanoa mitään negatiivista. Kunnioitan häntä liian paljon.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Ferguson puhui Varanen epäonnistuneesta United-siirrosta vuonna 2015 ilmestyneessä Leading-kirjassaan.
– Vuonna 2011 syöksyin junalla Eustonista Lilleen tehdäkseni sopimuksen nuoren ranskalaispuolustajan Raphaël Varanen kanssa.
– David Gill (Unitedin entinen toimitusjohtaja) kävi läpi sopimuksen hienouksia Lensin, Varanen seuran, kanssa, kun Zinédine Zidane sai tästä vihiä ja jotenkin nappasi hänet Real Madridiin nenämme edestä.
– En usko, että Real Madridia valmentanut José Mourinho oli edes nähnyt Varanen pelaavan.
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”