Erik ten Hag: Manchester United ei ole vielä tehnyt päätöksiä lainapelaajistaan
Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag sanoo, että seura ei ole vielä tehnyt päätöksiä lainapelaajiensa Marcel Sabitzerin ja Wout Weghorstin tulevaisuudesta.
Kumpikin saapui Unitediin tammikuussa loppukauden mittaisilla lainasopimuksilla. Cristiano Ronaldon lähdön myötä manchesterilaisilla oli tarve uudelle hyökkääjälle, kun taas Christian Eriksenin ja Donny van de Beekin loukkaantumiset jättivät aukon Unitedin keskikentälle.
Burnleystä lainattu hollantilaishyökkääjä Weghorst, 30, on ollut Manchester Unitedin avauskentällisessä jo 12 ottelussa peräkkäin ja Bayern Münchenistä saapunut Sabitzer, 28, on pelannut lainaseurassaan viisi peliä.
Unitedilla ei ole kummankaan lainasopimuksessa osto-optiota tai -velvoitetta, mutta seura saattaa olla kiinnostunut neuvottelemaan pysyvistä siirroista, jos lainapelaajat onnistuvat Old Traffordilla hyvin.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Ten Hagin mukaan Weghorstin ja Sabitzerin tulevaisuutta ei ole vielä otettu puheeksi Unitedissa.
– Minusta on liian aikaista, aivan liian aikaista puhua siitä, sanoi ten Hag Sky Sportsin mukaan.
– Ensinnäkin, me olemme tällä kaudella. Meidän on keskityttävä pelkästään siihen. Emme halua mitään ensi kauteen liittyviä häiriötekijöitä.
– Ei, me olemme tällä kaudella ja olemme oikeassa asemassa tällä hetkellä. Tämä on se asema, jossa haluamme olla, koska kilpailemme kolmessa kilpailussa.
Manchester United voitti viime viikonloppuna Newcastlen 2-0 liigacupin loppuottelussa, mutta sillä on yhä mahdollisuus mestaruuteen myös Valioliigassa, FA Cupissa ja Eurooppa-liigassa.
Weghorst ja Sabitzer pääsivät kummatkin kentälle sunnuntain finaalissa. Heidän lisäkseen United lainasi tammikuussa myös maalivahti Jack Butlandin Crystal Palacesta, 29, mutta hän ei ole vielä debytoinut manchesterilaisten riveissä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä lainasta
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?