UEFA on valmis harkitsemaan isoa muutosta sääntöihinsä – Chelsea ja Man United seuraavat mielenkiinnolla
Aleksander Čeferin sanoo, että Euroopan jalkapalloliitto UEFA saattaa harkita muutoksia seuraomistajia koskeviin sääntöihinsä.
Tämänhetkisten sääntöjen mukaan saman omistajan seurat eivät voi pelata samassa eurokilpailussa, mutta UEFA:n puheenjohtajana toimivan Čeferinin mukaan kattojärjestö on valmis keskustelemaan muutoksista.
Potentiaalisilla muutoksilla voisi olla isoja vaikutuksia esimerkiksi Chelsean ja Manchester Unitedin taustoissa.
Lehtitietojen mukaan Chelsean uudet omistajat ovat suunnitelleet laajentavansa seuraverkostoaan Euroopassa, mutta UEFA:n säännöt estävät heitä harkitsemasta isomman kokoluokan seuroja. Manchester United taas on mahdollisesti vaihtamassa omistajaa, mutta kummallakin tiedossa olevalla ostajaehdokkaalla on ainakin välillisiä yhteyksiä Ranskan pääsarjaseuroihin.
– Meillä on ollut viisi tai kuusi seuraomistajaa, jotka haluavat ostaa toisen seuran, kommentoi Čeferin Gary Nevillen The Overlap -YouTube-kanavalla.
– Meidän on katsottava, mitä tehdä. Vaihtoehdot ovat, että säännöt pysyvät sellaisenaan tai että annamme seurojen pelata samassa kilpailussa. En ole vielä varma.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Meidän on puhuttava näistä säännöistä ja katsottava, mitä teemme asialle. Kiinnostusta tähän usean seuran omistukseen on yhä enemmän ja enemmän.
– Meidän ei pitäisi vain sanoa ei investoinneille moniseuraomistajuuteen, mutta meidän on nähtävä, millaiset säännöt asetamme siinä tapauksessa, koska sääntöjen on oltava tiukat.
Čeferin myönsi, että saman omistajan seurojen kohtaamisessa voisi nousta esille ristiriitoja.
– Yhdestä näkökulmasta se on totta, että jos olet kahden seuran omistaja ja ne pelaavat samassa kilpailussa, voit pyytää toista seuraa häviämään, koska haluat toisen voittavan.
– Mutta luuletko, että on niin helppoa tehdä se, sanoa valmentajalle, että ottelu pitää hävitä, koska toinen haluaa voittaa?
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
