Katso: Gareth Southgate nimesi Englannin A-maajoukkueen EM-karsintoihin – Liverpoolin luottopelaaja jäi ulos
Englannin A-maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate on nimennyt joukkueensa maaliskuun EM-karsintaotteluihin.
EM-karsinnat potkaistaan käyntiin ensi viikolla. Englanti kohtaa ensi viikon torstaina vieraskentällä hallitsevan Euroopan mestarin Italian. Karsintaurakka jatkuu ensi viikon sunnuntaina kotiottelulla, kun Ukraina vierailee Wembleyllä.
Southgate jätti muun muassa Liverpoolin Trent Alexander-Arnoldin ulos joukkueestaan. Laitapuolustaja on jäänyt hyvin pienelle vastuulle Southgaten alaisuudessa viime aikoina. Alexander-Arnold on pelannut vain kaksi A-maaottelua viimeisen vuoden aikana ja pääsi kentälle yhdessä MM-kisaottelussa.
Raheem Sterling on myös sivussa joukkueesta. Southgate kertoi lehdistölle, ettei Sterling ole parhaillaan pelikunnossa. Southgaten mukaan Sterling olisi kunnossa ollessaan ollut mukana joukkueessa.
Vedonlyöntiskandaalin keskellä oleva Ivan Toney on mukana joukkueessa. Southgate ei valinnut maalitykkiä MM-kisajoukkueeseensa. Toneyta odottanee hyvin merkittävä pelikielto, kun kärki myönsi rikkoneensa lukuisia jalkapalloliitto FA:n vedonlyöntisääntöjä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä

- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu