Uskomatonta! Man United eteni käsittämättömällä tavalla FA Cupin välieriin – kolme ulosajoa ja kaksi maalia viidessä minuutissa
Manchester United lunasti paikkansa FA Cupin välieristä, kun se päihitti Fulhamin 3–1-lukemin sunnuntain ikimuistoisessa puolivälieräkamppailussa.
Old Traffordilla pelatun kamppailun käännekohta nähtiin toisen jakson puolivälissä, kun Fulham sai kolme suoraa ulosajoa muutamassa minuutissa, mistä Man United rokotti tyylillä.
Manchester United joutui kamppailussa 0–1-tappiolle, kun Fulhamin tähtihyökkääjä Aleksandr Mitrovic vei vieraat johtoon toisen puoliajan alussa.
Man Unitedin entinen keskikenttäpelaaja Andreas Pereira tavoitti kulmapotkullaan Issa Diopin, joka ohjasi pallon takatolpalle, mistä serbikärki täräytti sen sisään.
Kun peliä oli takana 72 minuuttia, otti kamppailu kuitenkin uskomattoman käänteen.
Läpiajoon ampaissut Jadon Sancho ohitti maalivahti Bernd Lenon ja laukoi kohti maalia. Fulhamin brassilaituri Willian ehti kuitenkin pallon tielle ja blokkasi yrityksen kädellään.
Erotuomari näytti aluksi kulmapotkua, mutta VAR-tarkastuksen jälkeen pallo vietiin pilkulle. Samalla Willian sai suoran punaisen kortin varman maalin estämisestä.
Ratkaisu sai Mitrovicin raivon partaalle. Kun erotumari näytti hänen joukkuetoverilleen punaista korttia, kävi Mitrovic häneen käsiksi. Erotuomarin koskemattomuutta rikkonut kärkimies lensi samalla minuutilla suihkuun.
Fulham-kaksikon lisäksi päävalmentaja Marco Silva lähetettiin pukukopin puolelle hänen menetettyä malttinsa sivurajalla.
Ottelu pelattiin loppuun siis Man Unitedin kahden pelaajan ylivoimalla. Isännät eivät aikailleet, vaan rokottivat Fulhamia saman tien.
Bruno Fernandes ampui rangaistuspotkun sisään, jonka jälkeen Marcel Sabitzer ohjasi Luke Shaw’n keskityksen sisään viedäkseen Unitedin 2–1-johtoon.
Ottelun lisäajalla Fernandes upotti pallon toistamiseen Lenon selän taakse ja varmisti joukkueensa pääsylipun Wembley Stadiumille, jossa se kohtaa FA Cupin välierissä Brightonin.
FA Cupin finaalissa se voi saada vastaansa joko Manchester Cityn tai Sheffield Unitedin.
LUE LISÄÄ!
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
