Gabriel Jesus paljasti Arsenalin suurimman vahvuuden: ”Tämän kilpailun voittamiseen tarvitsemme enemmän kuin 11 pelaajaa”

Gabriel Jesus loukkasi polvensa joulukuun alussa Qatarin MM-lopputurnauksessa.
Jesusin polvi operoitiin ja brasilialaishyökkääjä oli lopulta useamman kuukauden sivussa pelikentiltä. Jesus palasi hiljattain Arsenalin vahvuuteen.
Tehokkaan alkukauden pelannut Jesus tavoittelee Arsenalin kanssa Valioliigan mestaruutta. Arsenal johtaa sarjaa kahdeksan pisteen erolla yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Manchester Cityyn.
Arsenal voitti sunnuntaina Crystal Palacen Valioliigassa 4-1. Jesus pääsi kentälle tunnin pelin jälkeen.
– Tämä on mielestäni kauden paras hetki. Pelaamme ratkaisevia otteluita niin kotona kuin vieraissa. Nyt on hetki pelata samalla tavalla kuin aiemmin. Emme voi muuttaa peliämme. Meidän on oltava yhdessä ja sitten katsottava, mitä tapahtuu. Joukkue pelaa todella hyvin. Täällä yksikään ei ole yli muiden. Kaikki ovat yhdessä. Loukkaantumiseni jälkeen tiesimme Eddie Nketiahin kykenevän auttamaan joukkuetta ja hän onnistui siinä. Leandro Trossard tuli joukkueeseen kesken kauden ja on niin ikään onnistunut. Tämän todella suuren kilpailun voittamiseen tarvitsemme enemmän kuin 11 pelaajaa.
Jesus kiitteli seuraa saamastaan tuesta loukkaantumisensa aikana.
– Kaikki seurassa auttoivat minua niin paljon. Joukkuetoverit, valmentaja ja muu henkilöstö. Tärkeimmässä asemassa oli kuitenkin oma mieleni. Yritin pysyä keskittyneenä ja vahvana, ja sitten tulla takaisin kentälle täydessä iskussa. Ei ole helppoa olla sivussa pelikentiltä. Kyseessä oli pitkäaikainen ja todella paha vamma. Olisin ennemmin kentällä juoksemassa, pelaamassa ja auttamassa joukkuettani.
– Kannattajat ovat aina tukeneet minua. Se, miten he kannustivat minua Fulham-ottelussa oli uskomatonta. En koskaan unohda sitä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Chelsea tavoittelee Uruguayn maajoukkuepelaajaa – ulosostohintana 60 miljoonaa euroa
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Athletic: Liverpool hylkäsi portugalilaislupauksestaan tarjouksen ulkomailta
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Athletic: Liverpool hylkäsi portugalilaislupauksestaan tarjouksen ulkomailta
- Nytkö jysähtää? Tottenham tarjoaa Harry Kanea yhdelle seuralle – syy tiedetään
- Roy Keane varoittaa Manchester Unitedia Englannin maajoukkuepelaajasta: ”En sanoisi hänen parantavan”
- Hyökkääjä epävarma paluusta Tottenhamiin