Hollywood-tähtien omistama alasarjaseura hankki huippuvahdin – Ben Foster palaa eläkkeeltä
Englannin maajoukkueen ja Manchester Unitedin entinen maalivahti Ben Forster on palannut eläkkeeltä ja solminut loppukauden mittaisen sopimuksen Kansallisliigassa pelaavan Wrexhamin kanssa.
Foster, 39, ilmoitti pelaajauransa päättymisestä viime syyskuussa.
Englannin viidenneksi korkeimmalla sarjaportalla pelaava Wrexham on Fosterille tuttu seura vuodelta 2005, jolloin hän edusti joukkuetta lainalla. Wrexhamin tiedotteessa Foster kertoo olevansa ”haltioissaan” paluustaan Pohjois-Walesiin.
– Seura on muuttunut paljon siitä, kun olin täällä viimeksi, mutta on mukava palata ja on mukava olla takaisin myös pelaajana. On mielenkiintoista nähdä, miltä kehoni tuntuu tämänpäiväisen harjoittelun jälkeen! Odotan innolla, että pääsen alkuun.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Kun olin täällä ensimmäistä kertaa, se oli todellinen ponnahduslauta uralleni – lainasiirron ja Millennium Stadiumilla pelatun LDV Vans Trophy -finaalin jälkeen sain siirron Manchester Unitediin seuraavan kauden alussa. Se oli aivan hullua!
– Jos olisit kertonut minulle 18 vuotta sitten, että minulla olisi ollut sellainen ura kuin minulla on ollut, en olisi varmaankaan uskonut sinua rehellisesti sanottuna, joten olen paljon velkaa Wrexhamille.
Wrexham on saanut viime aikoina paljon kansainvälistä huomiota siirryttyään toissa vuonna Hollywood-tähtien Ryan Reynoldsin ja Rob McElhenneyn omistukseen.
Myös konkarivahti Foster on kokeillut siipiään viihteen puolella. Hän perusti jo pelaajauransa aikana YouTube-kanavansa, jolla on tätä nykyä yli miljoona tilaajaa.
Aiemmin urallaan Foster on edustanut Manchester Unitedin lisäksi muun muassa Watfordia, Birminghamia ja West Bromwichia.
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas