Jürgen Klopp arvioi Liverpoolin rumaan tappioon johtaneita virheitä: ”Tästä pelistä ei voi sanoa mitään hyvää”

Jürgen Klopp toivoo, ettei Liverpool toista enää Manchester Cityä vastaan tekemiään virheitä.
The Reds jäi Etihadilla jyrän alle hävittyään 1-4-lukemin.
Liverpool johti ottelun alussa Mohamed Salahin maalilla, mutta Julian Álvarez ampui Cityn takaisin vielä ennen puoliaikaa.
Liverpoolin selkäranka katkesi toisella puoliskolla, kun City takoi kolme maalia lisää Jack Grealishin, Kevin De Bruynen ja Ilkay Gündoganin osuessa.
– Me teimme maalin ja meillä oli suuri mahdollisuus vastaiskusta, Klopp avasi BT Sportille.
– Sitten me päästimme maalin , menetettyämme pallon keskellä, emmekä edes yrittäneet haastaa siinä. 3-1-tilanteessa olimme taas alivoimalla, emmekä ottaneet kiinni heitä. Tällaisia asioita ei voi tapahtua, mutta ne tapahtuivat.
– Sen jälkeen he pystyivät tekemään mitä halusivat. Olemme onnekaita, etteivät he olleet ahneella päällä.
Liverpool kohtaa seuraavaksi tiistaina Stamford Bridgellä Chelsean. Joukkue on jäänyt seitsemän pistettä Mestarien liiga -sijoista.
Klopp toivoo, etteivät Etihadilla nähdyt virheet toistuisi.
– Tästä pelistä ei voi sanoa mitään muuta hyvää, kuin tehdä selväksi, ettei vastaavaa voi enää tapahtua. Ei mitään haastoja avainalueilla ja liikaa avointa tilaa. Tällainen ei vain voi olla mahdollista, Liverpool-manageri lisäsi.
LUE MYÖS!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”

- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä