Mikel Arteta pettyi loppuhetkien pistemenetykseen: ”Sanoin pelaajilleni, että ollaan rehellisiä”
Liverpool ja Arsenal pelasivat sunnuntaina 2-2 -tasapelin Anfieldilla.
Pistemenetyksen myötä Arsenal johtaa Valioliigaa nyt kuuden pisteen erolla yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Manchester Cityyn.
Arsenal pelasi vakuuttavan avausjakson, mutta toisella jaksolla Liverpool oli Arsenalin niskan päällä ja olisi paremmalla viimeistelyllä napannut täyden pistepotin.
Arsenalin päävalmentaja Mikel Artetan mukaan joukkueen on pelattava tulevaisuudessakin samalla tavalla kuin avausjaksolla.
– On päivänselvää, että meidän on opittava tästä se, miten meidän on pelattava tulevaisuudessa samalla tavalla kuin täällä tänään. Kontekstista ja tuloksesta riippumatta meidän on jatkettava samalla tavalla. Turha spekuloida mistään muusta. Tämä on vahvuutemme ja siksi olemme voittaneet niin paljon otteluita tähän mennessä ja tulemme voittamaankin loppukaudella.
Artetan mukaan loppuhetkien tasoitusmaali oli vaikea ottaa vastaan.
– On aina vaikeaa, kun pudotat pisteitä loppuhetkillä. Sitä on vaikea ottaa vastaan, mutta sanoin pelaajilleni, että ollaan rehellisiä. Se, mitä teimme avausjaksolla oli uskomatonta, mutta toisen jakson myötä olisimme voineet hävitä ottelun. Meidän on oltava realistisia ja yrittää pelata samalla tavalla kuin avausjaksolla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma