Tottenhamin pelaaja sai fanien vihat niskaansa – seuralegenda järkyttyi: ”Kamalaa”
Tottenhamin puolustajalegenda Michael Dawson ei pitänyt siitä, millaista kohtelua toppari Davinson Sánchez sai lauantaina osakseen Spursin kotiyleisöltä.
Sánchezilla, 26, oli heikohko iltapuhde sarjaottelussa Bournemouthia vastaan, ja Tottenhamin kannattajat tekivät selväksi kantansa hänen esityksestään.
Kolumbialaistoppari vaihdettiin loukkaantuneen Clément Lenglet’n tilalle avausjaksolla, mutta hänet otettiin takaisin vaihtoon jo 58. minuutilla. Sánchezin ollessa kentällä Tottenham päästi kaksi maalia, joista jälkimmäisessä hän tökkäsi pallon vahingossa maalintekijä Dominic Solankelle.
Sánchezille tuli kritiikkiä myös vieraiden ensimmäisestä maalista, vaikka hän ei ollutkaan siitä suoraan vastuussa. Kolumbialaispuolustaja pelasi pallon Pedro Porrolle, joka menetti sen yritettyään väkisin vastustajasta ohi, ja Bournemouth iski nopeasti Sánchezin selustaan.
Kun Sánchez otettiin takaisin vaihtoon, Tottenhamin kotiyleisöstä buuattiin ja ilkuttiin hänelle. Vaihtopenkillä Kolumbian maajoukkuepelaaja oli selkeästi todella pettynyt.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Tottenhamia vuosina 2005-2014 edustanut Dawson, 39, ei pitänyt näkemästään.
– Ensimmäinen maali ei ollut hänen vikansa. Hän pelasi pallon Pedro Porrolle ja Porro menetti pallon, kommentoi Dawson Sky Sportsille.
– Toisessa maalissa pallo kimposi [Sánchezin jalasta] Solankelle.
– Siitä en pidä, kun omat kannattajat buuaavat pelaajalle. Minua säälittää Sánchezin puolesta. Se on kamalaa pelaajalle, ja hänen itseluottamuksensa on mennyttä. Tuo sattuu häneen varmasti, eikä sitä ole kiva nähdä.
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Nyt jysähti: Enzo Fernándezin siirto on toteutumassa!
- Tottenham lainaa MM-kisapelaajansa – diilissä merkittävä ostopykälä
- Liverpool iski 35 miljoonaa euroa tiskiin – 18-vuotias lupaus sisään
- Newcastle vahvisti jättihankinnan – huippulupaus Valioliigaan
- Nigerian maajoukkuemies siirtyy Valioliigaan
- Arsenalilta lähtee kaksi pelaajaa – brassin siirto varmistui
- The Athletic: Valioliigaseura yrittää kaapata hankinnan Sunderlandin nenän edestä
- Aston Villalle lisää tulijoita – merkittävä ostos varmistui
- Chelsea tarjosi 45 miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Chelsealle 46 miljoonan euron hankinta – lähtee heti lainalle toiseen valioliigaseuraan
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Romano: Cody Gakposta maksetaan jättisumma
- Gary Neville esitti vaatimuksen Manchester Unitedille: ”Minusta on hurjaa, että…”
- Steven Gerrard: Tällaisen pelaajan Liverpool tarvitsee
- Emi Martínez kertoi kunnianhimoisen tavoitteensa Chelseassa
- Sky: Aston Villa maksamassa topparista 35 miljoonaa euroa
- Romano: Arsenal myi brasilialaishyökkääjän Barcelonaan
- Manchester Unitedin hyökkääjä neuvottelee siirrosta Juventukseen
