Mestaruustaistelu tiivistyy entisestään – Manchester City jatkoi Arsenalin alakuloa Valioliigassa
Manchester City voitti Arsenalin Valioliigassa keskiviikkoiltana 4-1.
Manchester City nousi tyylipuhtaan voiton ja suorastaan ylivoimaisen peliesityksen myötä kahden pisteen päähän sarjaa johtavasta Arsenalista. Manchester City on edelleen pelannut kaksi ottelua Arsenalia vähemmän.
Ottelun avausjakso sujui pitkälti ennakko-odotusten mukaisesti.
Manchester City hallitsi palloa ja pelitapahtumia. Pep Guardiolan miehistö piti pelin jatkuvasti Arsenalin kenttäpuoliskolla ja Arsenal joutui pelaamaan valtaosan avausjaksosta puolustusasemissa.
Manchester City siirtyi johtoon jo seitsemännellä minuutilla. Erling Haaland voitti kaksinkamppailutilanteen ja pelasi pallon Kevin De Bruynelle. De Bruyne pinkaisi vauhtiin ja laukoi pallon boksin ulkopuolelta millintarkasti alakulmaan ohi voimattoman Aaron Ramsdalen.
Manchester City kykeni luomaan avausjaksolla lukuisia laadukkaita maalipaikkoja, joista valtaosa siunaantui Haalandille. Maalitykin ruuti oli kuitenkin märkää, sillä viimeistely-yritykset jäivät heikoiksi. Ramsdale nappasi myös muutaman todellisen huipputorjunnan.
Manchester City karkasi kahden maalin karkumatkalle juuri ennen taukoa. John Stones puski vapaapotkun ohi Ramsdalen. Maali hylättiin aluksi paitsiona, mutta VAR-tarkastukset paljastivat, ettei Stones ollut paitsiossa ja osuma hyväksyttiin. 2-0.
Guardiolan miehistö laittoi pelin pakettiin toisen jakson alussa. De Bruyne siirsi Manchester Cityn kolmen maalin etumatkalle 54. minuutilla. Ramsdale oli juuri minuuttia aiemmin nollannut läpiajoon päässeen Haalandin.
De Bruyne oli ottelun ehdoton hahmo. Manchester Cityn avainpelaaja iski kaksi maalia ja syötti yhden.
Rob Holding viimeisteli Arsenalin ainokaisen viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta Manchester City onnistui vielä kerran. Haaland onnistui viimein maalinteossa lisäajalla saatuaan huippupaikan boksin sisällä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Arsenalilta lähtee kaksi pelaajaa – brassin siirto varmistui
- The Athletic: Valioliigaseura yrittää kaapata hankinnan Sunderlandin nenän edestä
- Aston Villalle lisää tulijoita – merkittävä ostos varmistui
- Chelsea tarjosi 45 miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Chelsealle 46 miljoonan euron hankinta – lähtee heti lainalle toiseen valioliigaseuraan
- ESPN: Tottenhamille kaksi uutta pelaajaa Chelseasta
- Virallista! Aston Villalle iso hyökkääjähankinta
- Hullille 20 miljoonan euron hyökkääjävahvistus
- Romano: Real Madridin pelaaja Fulhamiin
- Belgian maajoukkuemies Valioliigaan – oli myös Arsenalin kiikarissa
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Romano: Cody Gakposta maksetaan jättisumma
- Gary Neville esitti vaatimuksen Manchester Unitedille: ”Minusta on hurjaa, että…”
- Steven Gerrard: Tällaisen pelaajan Liverpool tarvitsee
- Emi Martínez kertoi kunnianhimoisen tavoitteensa Chelseassa
- Sky: Aston Villa maksamassa topparista 35 miljoonaa euroa
- Romano: Arsenal myi brasilialaishyökkääjän Barcelonaan
- Manchester Unitedin hyökkääjä neuvottelee siirrosta Juventukseen