Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
Michael Carrickin Manchester United nappasi sunnuntaina sarjakauden avausvoittonsa.
Manchester United kaatoi Old Traffordilla pelatussa ottelussa Ipswich Townin lopulta maalein 5-2.
Manchester United oli hävinnyt avauskierroksella yllättäen Hull Citylle 0-2. Manchester United nousi sunnuntaisen voittonsa myötä kymmenenneksi Valioliigassa.
Ipswich siirtyi johtoon puolen tunnin pelin jälkeen. Abdul Fatawu haastoi laidallaan, eteni boksin reunalle ja pelasi pallon Leif Davisille, joka iski pelivälineen isäntien maaliin.
Bruno Fernandes toi Manchester Unitedin tasoihin viitisen minuuttia ennen taukoa. Ipswichin puolustus sekoili keskikentällä ja Matheus Cunha syötti kuin varkain Fernandesin läpi. Fernandes laukoi pallon varmasti maaliin.
Manchester United nappasi johtoaseman itselleen 56. minuutilla, kun Ipswichin Jacob Greaves ohjasi pallon omaan maaliin. Fernandes osui toisella jaksolla kahdesti ja Bryan Mbeumo iski isäntien viidennen kymmenisen minuuttia ennen loppua.
Ipswichin toinen maali syntyi lisäajalla. Lisandro Martínez menetti pallon boksin läheisyydessä ja muutamaa sekuntia myöhemmin Chuba Akpom viimeisteli pallon tyhjään maaliin.
Carrickin miehistön kausi jatkuu ensi viikon sunnuntaina, kun se kohtaa vieraskentällä Evertonin.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Someväite: Gabriel selvisi kuin koira veräjästä – olisi pitänyt lentää ottelusta ulos
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”