Piers Morgan: ”Nämä neljä ottelua ja viisi pelaajaa maksoivat Arsenalille mestaruuden”

Brittiläinen journalisti, televisiojuontaja, julkisuuden henkilö sekä Arsenalin kannattaja Piers Morgan haukkui Tykkimiehet täysin katastrofaalisen esityksen jälkeen Manchester Cityn vieraissa keskiviikkona.
Pep Guardiolan siniset murskasivat Arsenalin maalein 4-1, ja ottivat ratkaisun avaimet omiin käsiinsä. Arsenal johtaa sarjaa edelleen, mutta Cityllä on kaksi pelattua ottelua vähemmän ja eroa Mikel Artetan ryhmään on ainoastaan kaksi pistettä.
Repeymä Tykkimiesten mestaruussaumassa nähtiin jo kauan ennen Etihadille saapumista. Tappio oli joukkueen neljäs peräkkäinen ottelu voitoitta. Morgan puhui edeltävistä otteluista, sekä osoitti syyttävällä sormella Bukayo Sakan, Gabriel Martinellin, Gabriel Jesusin, Thomas Parteyn sekä Oleksandr Zintshenkon suuntaan.
– Meiltä suli kahden maalin johto Liverpoolille ja West Hamille. Juuri ja juuri saatiin piste Southamptonista, ja nyt City murskasi meidät. Tämä on vaikea sanoa ääneen, mutta menetimme mestaruuden, Morgan kertoi talkSPORT:ille.
– Kaikki tapahtuu pään sisällä. En usko Cityn tulleen otteluun sillä asenteella, että olisivat parempia. Totuus ottelun jälkeen on kuitenkin se, että Cityn jokainen pelaaja oli meidän pelaajiamme parempi.
– Tämä nuorukainen [Manuel] Akanji neutralisoi Sakan täysin. Martinelli ja Jesus eivät edes koskeneet palloon. Partey pelasi taas heikosti ja Zintshenko katosi kokonaan. Puolustus oli toivotonta. Arsenal näytti pelokkailta jäniksiltä. Ihan käsittämätöntä.
– Hävisimme niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tviittasin ottelun aikana siitä, kun Guardiola antoi Edersonille palautetta hyvin pienestä virheestä. Se on sama ajattelutapa mikä Sir Alex Fergusonilla oli. Voita millä hyvänsä äläkä anna tippaakaan siimaa vastustajalle.
Keskiviikon turpasaunan jälkeen, Morgan pitää vielä pienen toivonkipinän elossa mestaruudesta. Hän haluaa loppukaudesta Arsenalin antavan puolestaan painetta Citylle.
– Arsenalilla on viisi ottelua jäljellä ja City on kahden pisteen päässä. Jos voitamme kaikki loput pelit, siirtyy paine Citylle. Viimeiset ottelut eivät tule olemaan heille helppoja. Saa nähdä kestääkö pelaajien paine oikeilla ratkaisevilla hetkillä, Morgan lisäsi.
– On mahdollista, että City pudottaisi pisteitä. Arsenalin täytyy miehistyä ja unohtaa mestaruuden lipsuminen. Saa nähdä kestääkö pelaajien paine oikeilla ratkaisevilla hetkillä. Viimeiset viisi on voitettava ja sitten nähdään miten City kestää paineen.
– Olimme kahdeksan pisteen johdossa. Se oli aivan toinen joukkue keskiviikkoon verrattuna. Me kannattajat nostattelimme toiveitamme ottelun alla, mutta pelaajat eivät uskoneet sarjan voittamiseen.
– Yleensä aina sattuu jotakin. Jos [Erling] Haaland loukkaantuu he menettävät maailman vaarallisimman pelaajan. Mikäli City pysyy terveenä, he ovat täysin pysäyttämättömiä.
Lue myös
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle