Jordan Pickford torjui Leicester-tähden pilkun ja kuittaili perään: ”Ei kannata pelata pokeria”
Evertonin maalivahti Jordan Pickford pääsi kuittailemaan maajoukkuekaverilleen, Leicesterin James Maddisonille torjuttuaan tämän pilkun joukkueiden välisessä sarjaottelussa maanantaina.
Leicesterillä oli avausjakson lopussa mahdollisuus siirtyä 3-1-johtoon, mutta Maddison laukaisi rangaistuspotkunsa keskelle, Pickford pysyi paikallaan ja torjui vedon nyrkeillään.
Hukattu pilkku kostautui Leicesterille toisella jaksolla, kun Evertonin Alex Iwobi viimeisteli loppulukemiksi 2-2.
Leicester on tuloksen myötä Valioliigassa 16. sijalla ja Everton viimeistä edellisenä, kun kummallakin on neljä ottelua jäljellä.
TV-lähetykseen poimittiin kuva Pickfordin juomapullosta, johon oli tulostettu ohje, jonka mukaan Maddison laukoo 60 prosenttia pilkuistaan keskelle maalia.
Kummatkin osapuolet olivat oletettavasti tehneet kotiläksynsä siitä, mihin toinen yleensä laukoo ja mihin toinen hyppää torjuessaan, mutta Pickfordin pokka piti Maddisonia paremmin.
– Maddersin on otettava opikseen – [hänen] ei ilmeisesti kannata pelata pokeria, vitsaili Pickford Sky Sportsille.
– Ei, minä teen kotiläksyni. Päätin tänään aamulla, miten aion torjua [mahdollisen pilkun], mutta hän on hyvä pelaaja ja uskon, että hän odotti minun liikkuvan.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Hän on hyvä potkaisemaan. Jos hän näyttää laukovan täysiä tai avaa kroppaansa, niin uskon, että hän odottaa minun heittäytyvän, mutta minä tuplabluffasin häntä ja vein voiton.
– Se oli iso hetki ottelussa, ja olen aika onnellinen, että torjuin sen, koska sitä varten minä täällä olen, auttaakseni joukkuetta. Välillä he (puolustajat) tekevät virheitä ja välillä pilkkuttuomiot voivat olla ankaria, mutta minä teen parhaani auttaakseni heidät pulasta.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Athletic: Xabi Alonso on tehnyt valintansa
- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Manchester City vei unisten jättiläisten kohtaamisen FA Cupin loppuottelussa
- Entiseltä Arsenal-tähdeltä karu paljastus lähdöstään – Unai Emery savusti ulos
- Romano: Chelsean uusi päävalmentaja voi selvitä pian
- Liverpool voi kohdata vielä katastrofin – näillä tuloksilla Mestarien liiga karkaa

- ”Täysin hajalla” – Arne Slotin Liverpool saavutti kyseenalaisen tilastorajapyykin
- Aston Villan avainpelaaja asettui Unai Emeryn tueksi
- Vahvistus: Man United -peluri sivuun MM-kisoista