Sam Allardyce ”vahvasti ehdolla” Valioliiga-joukkueen peräsimeen

Sam Allardyce on vahva ehdokas Leedsin uudeksi päävalmentajaksi, kertoo Athletic.
Uutisoimme maanantaina Telegraphin tietojen pohjalta, että Leeds harkitsee potkuja nykyiselle käskyttäjälleen Javi Gracialle, joka on jäänyt voitoitta viidessä edellisessä ottelussaan.
Espanjalainen Gracia siirtyi Leedsin peräsimeen vasta helmikuun lopussa, mutta sarjasijoitus ei ole kirjaimellisesti kehittynyt mihinkään suuntaan hänen edeltäjänsä Jesse Marschin lähdettyä. Leeds on kirjoitushetkellä Valioliigassa 17. sijalla, putoamisviivan yläpuolella ainoastaan maalieronsa ansiosta.
Allardyce, 68, on ollut valmentamatta lähes kaksi vuotta toimittuaan viimeksi West Bromwichissa. Hänet tunnetaan eräänlaisena säilymisprojektien asiantuntijana, mutta tuolloin hän ei onnistunut Albionin kanssa tehtävässään.
Aiemmin Allardyce on luotsannut Valioliigassa myös Evertonissa, Crystal Palacessa, Sunderlandissa, West Hamissa, Blackburnissa ja Boltonissa.
Leeds ei ole vielä kirjoitushetkellä antanut kenkää Gracialle, mutta seurajohto on viikonlopun jälkeen pohtinut seuraavaa siirtoaan säilyttääkseen joukkueen Valioliigassa, ja Gracian tulevaisuus on ollut tapetilla. Myös jalkapallojohtaja Victor Ortan työpaikka saattaa olla Athleticin mukaan uhattuna.
Artikkelia muokattu 2.5. klo 9.05: Allardyce on valmentanut Valioliigassa myös Blackburnia ja Boltonia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin