Gary Neville: ”Pelkään kuollakseni Neymarin siirtoa Newcastleen”

Gary Neville kertoo pelkäävänsä kuollakseen Neymarin mahdollista siirtoa Newcastleen.
Newcastlen omistajavaihdoksen myötä seurajohto on halunnut tuoda Neymarin tasoisen tähtipelaajan St. James´ Parkille. Nyt myös Neymar on ilmaissut halunsa lähteä PSG:stä. Pariisilaisten kannattajat ovat huudelleet Neymarin talon ulkopuolella brasilialaista jättämään seuran.
Brasilian maajoukkueen paras maalintekijä siirtyi kuusi vuotta sitten Barcelonasta PSG:n riveihin hurjalla 222 miljoonalla eurolla. Se on edelleen kaikkien aikojen kallein pelaajasiirto.
Menestystä ei ole tullut tarpeeksi seurajohdon mielestä europeleissä. PSG on vain kerran (2020) yltänyt Mestarien liigan finaaliin Neymarin saavuttua Pariisiin. Tuolloin Bayern München oli finaalissa parempi maalein 1-0.
Neymar on kuitenkin ollut todella tehokas, vaikka joukkue ei ole menestynyt oman pääsarjansa ulkopuolella. 173 ottelussa maaleja on syntynyt 118 ja syöttöjä 77. Neymar on kuuden kauden aikana pelannut ainoastaan kolmesti yli 20 ottelua kaudessa. Hänen ennätyksensä pariisilaisten kanssa on 22 esiintymistä kaudelta 2021/2022.
Neymarin sopimus päättyy 2025, mutta PSG on kertonut haluavansa rakentaa seuran uusiksi. Myös joukkuetoveri ja Neymarin hyvä ystävä Lionel Messi saattaa hyvin todennäköisesti jättää PSG:n kesällä. Messi, Neymar ja {Kylian] Mbappé pelaavat toista kauttaan yhdessä. PSG kuitenkin putosi tällä kaudella Mestarien liigasta jo neljännesvälierissä.
– Neymarin tyyppinen pelaajahankinta pelottaa minua kuollakseni, Neville sanoi omassa The Gary Neville Podcastissaan.
– Neymar on uskomaton pelaaja, mutta Eddie Howe joutuisi sirkuksen keskelle. Ei hän tarvitse sellaista joukkueeseen. Newcastle on rakentamassa aivan omaa juttuaan. Ei sitä voi mennä häiritsemään tai keskeyttämään. Seuran kannattajatkin ovat täysin nykyisen projektin tukena.
– Jossain vaiheessa heidän täytyy kuitenkin katsoa isojen supertähtien suuntaan ja rohkeasti laittaa mustetta paperille. Moni 25-vuotias noin 100 miljoonan euron arvoinen pelaaja valitsisi kuitenkin tällä hetkellä toisen joukkueen Euroopasta.
– Newcastlelle saattaa hyvin tarjoutua noin 32-vuotiaita, mutta uskon Eddie Howen sanovan heidän suuntaan ”ei kiitos”. Eddien ja Dan Ashworthin täytyy pysyä vahvana omistajia kohtaan tälläisissa asioissa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla