Karmea ilta Newcastlelta
Everton voitti Newcastlen toista kertaa viikon sisään. ”Toffees” pudotti harakkaparven ensin Liigacupissa maalein 3–1 ja haki nyt St. James’ Parkilta 1–0-vierasvoiton.
Newcastlelle ilta oli ajoittaisia väläytyksiä lukuun ottamatta surullinen.
Ottelun ainoa maali syntyi Lukáš Horníčekin pahasta epäonnistumisesta. Maalivahti ei saanut helpohkoa vetoa haltuunsa, ja pallo sujahti kainalosta Thierno Barrylle, joka iski osuman käytännössä tyhjään verkkoon. Newcastlen epäonneksi Barry vältti juuri ja juuri paitsion.
Newcastlella oli omat paikkansa, mutta vaikka se sai pallon kertaalleen maaliviivalle, ei se onnistunut tasoitusta tekemään. Etenkään avausjaksolla se ei saanut luotua juuri paikkoja. Vielä 90. minuutilla tuli mahdollisuus maalintekoon, mutta Jordan Pickford teki hyvän jalkatorjunnan Yoane Wissan yritykseen.
Newcastle sai lisäajan lopulla vielä punaisen kortin, kun Jacob Ramsay rappasi Harrison Armstrongia jaloille. Ramsay oli tuomiosta aivan ihmeissään, mutta uusinnasta oli helppo päätellä, että tilanne oli toisen keltaisen kortin arvoinen.
Loppuvihellyksen jälkeen kotiyleisö reagoi voimakkaasti ja buuasi omilleen. Newcastlen peliesitykset ovat olleet vaisuja, kun viimeiseen seitsemään peliin on tullut viisi tappiota, mukaan lukien tuore viime viikon putoaminen Liigacupista.
Everton pelasi ottelussa jälleen ilman Jack Grealishia, joka oli edellisestä pelistä sivussa kurinpidollisten syiden takia jäätyään luvatta pois joukkueen harjoituksista.
Everton nousi voitollaan Valioliigassa seitsemänneksi, Newcastle on sijalla 13. Everton kohtaa seuraavaksi kotonaan Coventryn perjantaina, Newcastle puolestaan vierailee Lontoossa Fulhamin luona lauantaina.
Liity kanavallemme WhatsAppissa ja saa tuoreimmat päivitykset Valioliigan tapahtumista! LIITY NYT
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin