Valioliigan ensimmäinen putoaja selvillä

Southamptonin pelit jatkuvat ensi kaudella Mestaruussarjassa.
Saintsin putoaminen Valioliigasta varmistui lauantaina, kun se hävisi kotikentällään Fulhamille 0-2.
Carlos Vinícius vei vieraat johtoon toisen jakson alussa ja Aleksandar Mitrović puski loppulukemat taululle 72. minuutilla.
Sarjajumbo olisi tarvinnut voiton pitääkseen säilymishaaveensa elossa. Kirjoitushetkellä Saints on putoamisviivasta kahdeksan pisteen päässä, eikä sillä ole kuin kaksi ottelua jäljellä.
Southamptonilla on meneillään 11. peräkkäinen kausi Valioliigassa ja kaikkiaan 46. kausi Englannin pääsarjatasolla. Tähän kevääseen päättyvällä pääsarjaputkella sen paras sijoitus oli kuudes, kaudella 2015-16.
Saints on voittanut tällä kaudella vain kuusi ottelua, vähiten kaikista joukkueista, ja kerännyt keskimäärin vain 0,67 pistettä per peli.
Marraskuussa Southampton antoi kenkää monivuotiselle päävalmentajalleen Ralph Hasenhüttlille. Hänen paikkansa otti Lutonista hankittu Nathan Jones, joka sai kuitenkin lähtöpassit jo 14 pelin jälkeen. Helmikuun puolivälistä asti Saintsia on luotsannut Rubén Sellés, joka palkattiin seuraan viime kesänä apuvalmentajaksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan