Manchester Unitedin epäonnen soturi jättää seuran: ”Sanon sydämeni pohjasta, että tein kaikkeni”

Manchester Unitedin toppari Phil Jones jättää seuran tämän kauden jälkeen, kun hänen sopimuksensa päättyy.
Jones, 31, on edustanut Unitedia vuodesta 2011 lähtien ja pelannut seurassa kaikkiaan 229 ottelua, mutta lukuisat loukkaantumiset ovat sotkeneet hänen uraansa.
Aikoinaan Jonesia pidettiin yhtenä Englannin lupaavimmista pelaajista, mutta hän on jäänyt viime vuosina lähes olemattomalle peliajalle. Kuluvalla kaudella Jonesia ei ole nähty kertaakaan kentällä. Valioliigassa hän on pelannut neljän kauden aikana vain kuudesti.
– Olisinpa voinut pelata enemmän. Olisinpa voinut antaa enemmän niille monille joukkueille, joissa pelasin. Sanon sydämeni pohjasta, että tein kaikkeni, kirjoitti Jones avoimessa kirjeessään Manchester Unitedin kannattajille.
– Nyt ei ole aika olla surullinen. Nyt on aika katsoa taaksepäin, minun ja perheeni kannalta, ja olla onnellinen siitä, että onnistuin elämään unelmaani Unitedissa. Voin aina sanoa perheelleni ja ystävilleni, että harva pääsee pelaamaan tässä seurassa, olemaan aina mukana sen historiassa ja katsomaan taaksepäin niin onnellisten muistojen kera.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”