Pep Guardiolan kaksijakoiset mietteet ajoissa ratkenneesta valioliigamestaruudesta: ”Heidän pitää juosta vielä paljon”

Manchester Citylle jo viime lauantaina ratkennut Valioliigan mestaruus, kolmea ottelua sen oman sarjaurakan päättymistä ennen, saa manageri Pep Guardiolan mietteliääksi.
Katalonialainen on jälleen yhdestä pystistä toki tyytyväinen, mutta janoaa lisää, ja nimenomaan vielä tämän kauden päätteeksi.
City pelaa keskiviikkona Valioliigaa Brightonin vieraana, ja esiintyy sunnuntaina Brentfordin kotiyleisön edessä. Seuraavana lauantaina, 3. kesäkuuta joukkue kohtaa FA Cupin finaalissa naapurinsa Manchester Unitedin, ja viikkoa sen jälkeen Mestarien liigan loppuottelussa Internazionalen. Guardiola toivoo pääsevänsä nostamaan vielä kahta pokaalia ennen kesälomaa.
– On hyvä että olemme jo mestareita. Meidän on samaan aikaan kuitenkin oltava hyvin sitoutuneita tavoitteisiimme Unitedia ja Interiä vastaan.
Manageri miettii pelaajien psyykeä.
– Heidän pitää juosta vielä paljon. Paras tapa lähestyä loppuotteluita on pysyä valmiina. Pelaajilla on tietyt standardit, jotka heidän on yhä pystyttävä pitämään yllä.
– Se energian määrä, jonka kulutimme jo Valioliigan voittotaistelussa, on mieletön. Arsenal pelasi vain yhdestä mestaruudesta, kun me tavoittelimme vielä kolmea. On itsestään selvää, että jossain vaiheessa tasot putoavat, mutta meidän on varottava pudottamasta niitä liikaa. Muuten nämä kaksi joukkuetta voivat satuttaa meitä.
Vaikka Guardiola kierrätti pelaajistoaan mestaruuden ratkeamista seuranneessa Chelsea-kohtaamisessa rajulla kädellä, hän puhuu kahden jäljellä olevan sarjapelin merkityksestä nimenomaan tasojen ylläpitämisen kulmasta.
– Meidän on pelattava omalla tavallamme, sopeutettava sitä, ja saavuttava sen myötä valmiina niin Unitedin kuin Interin kimppuun.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla