Marca: FFP-ongelmat yllättivät valioliigavalmentajan – haluaa silti jäädä seuraansa
Julen Lopetegui siirtyi viime syksynä Wolverhamptonin päävalmentajaksi.
Wolverhampton aloitti kauden surkeasti ja antoi pikaisesti potkut silloiselle päävalmentajalleen Bruno Lagelle.
Sevillasta potkut alkukaudella saanut Lopetegui nappasi Wolverhamptonin päävalmentajan paikan ja on onnistunut nostamaan seuran kuiville. Wolverhampton on Valioliigassa 13. sijalla, kun kautta on pelaamatta yksi kierros.
Marcan mukaan on hyvin mahdollista, että Lopetegui jättää Wolverhamptonin jo kesällä, vaikka osapuolten välinen sopimus kattaa vielä ensi kauden.
Wolverhamptonilla on merkittäviä ongelmia FFP (Financial Fair Play) -sääntöjen kanssa ja tällä hetkellä näyttää siltä, ettei seura kykene juurikaan hankkimaan vahvistuksia ensi kaudeksi. Marcan mukaan Lopetegui ei tiennyt mitään seuran FFP-ongelmista allekirjoittaessaan työsopimuksensa viime syksynä.
Lehti kertoo Lopeteguin haluavan jäädä Wolverhamptoniin ensi kaudeksi, mutta luotsi tiedostaa, että joukkuetta on hyvin vaikea kehittää ilman vahvistuksia. Lopetegui pelkää, että ensi kaudesta tulee pitkälti samanlainen, eli todella vaikea putoamiskamppailu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin