Tässä Englannin joukkue ensi kuun peleihin – Sterling ulkona, Eze mukana
Englannin miesten maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate on valinnut ryhmänsä ensi kuun EM-karsintaotteluihin Maltaa ja Pohjois-Makedoniaa vastaan.
Huomattavia poissaolijoita pelaajalistauksesta ovat Chelsean Raheem Sterling ja Arsenalin Ben White.
Verrattain uusia kasvoja edustavat Brightonin Lewis Dunk ja Crystal Palacen Eberechi Eze.
Toppari Dunk, 31, on esiintynyt maajoukkueessa kerran, kun taas Eze, 24, odottaa vielä debyyttiään. Palacen pallotaiturin piti olla toissa vuonna mukana Englannin alustavassa EM-kisaryhmässä, mutta hän loukkasi akillesjänteensä samana päivänä, kun sai kutsun joukkueeseen.
Sterling, 28, on lukeutunut maajoukkueen vakiokasvoihin jo vuosien ajan, mutta Southgate kertoi lehdistötilaisuudessaan, että Chelsean hyökkääjä kärsii takareisivaivasta ja on tyytymätön fyysiseen kuntoonsa.
Myös Sterlingin seuratoverit Mason Mount ja Ben Chilwell ovat sivussa Englannin ryhmästä loukkaantumisten takia.
Southgate sanoi BBC:n haastattelussa, että hän ei ole keskustellut Whiten, 25, kanssa siitä, miksi Arsenalin puolustaja jäi ulos tämänkertaisesta ryhmästä. Maajoukkueluotsin mielestä Newcastlen Kieran Trippier ja Manchester Cityn Kyle Walker ovat Whiten edellä oikean laitapakin nokkimisjärjestyksessä.
Englannin joukkue
Maalivahdit: Sam Johnstone (Crystal Palace), Jordan Pickford (Everton), Aaron Ramsdale (Arsenal)
Puolustajat: Trent Alexander-Arnold (Liverpool), Lewis Dunk (Brighton), Marc Guehi (Crystal Palace), Harry Maguire (Manchester United), Tyrone Mings (Aston Villa), Luke Shaw (Manchester United), John Stones (Manchester City), Kieran Trippier (Newcastle), Kyle Walker (Manchester City)
Keskikenttäpelaajat: Jude Bellingham (Borussia Dortmund), Eberechi Eze (Crystal Palace), Conor Gallagher (Chelsea), Jordan Henderson (Liverpool), James Maddison (Leicester), Kalvin Phillips (Manchester City), Declan Rice (West Ham)
Hyökkääjät: Phil Foden (Manchester City), Jack Grealish (Manchester City), Harry Kane (Tottenham Hotspur), Marcus Rashford (Manchester United), Bukayo Saka (Arsenal), Callum Wilson (Newcastle)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Myös Xabi Alonso on Chelsean ehdokaslistalla
- Trabzonspor haluaa pitää André Onanan – ”Me rakastamme häntä”
- Athletic: Toppari poistumassa Manchester Citystä kesällä
- Gary Neville: Arsenal voittaa helpommin Valioliigan kuin Mestarien liigan
- Barcelona ei suostu maksamaan Manchester Unitedin vaatimaa summaa Marcus Rashfordista
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Arsenalin lainapelaajalle sataa kritiikkiä Ranskassa: ”Muut pelaajat antavat niin paljon enemmän”
- Pep Guardiola kertoi miksi antoi pelaajilleen monta vapaapäivää: ”Voivat tehdä, mitä ikinä haluavatkaan”
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja loppuvuodeksi sivuun pelikentiltä
- Coventry haluaa välttää hissijoukkueen leiman – Frank Lampard kommentoi siirtosuunnitelmia
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Coventry haluaa välttää hissijoukkueen leiman – Frank Lampard kommentoi siirtosuunnitelmia
- Chelsea finaaliin – valmentaja antoi erityiskiitokset yhdelle pelaajalle
- Everton valittaa kiistanalaisesta tilanteesta tuomarijärjestölle
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja loppuvuodeksi sivuun pelikentiltä
- Pep Guardiola kertoi miksi antoi pelaajilleen monta vapaapäivää: ”Voivat tehdä, mitä ikinä haluavatkaan”
- Barcelona ei suostu maksamaan Manchester Unitedin vaatimaa summaa Marcus Rashfordista
- Mohamed Salah saattoi jo pelata viimeisen ottelunsa Liverpoolissa
- Arsenalin lainapelaajalle sataa kritiikkiä Ranskassa: ”Muut pelaajat antavat niin paljon enemmän”
- Näin Mikel Arteta kommentoi Eberechi Ezen ja Kai Havertzin loukkaantumisia