Dean Henderson ”lähellä” pysyvää siirtoa pois Manchester Unitedista
Dean Henderson on hyvin lähellä pysyvää siirtoa Manchester Unitedista Nottingham Forestiin, sanoo Fabrizio Romano.
Hendersonin tämä kausi kului lainalla Forestissa. Kausi ei ollut helpoin mahdollinen. Vaikka hän piti syyskaudella kuusi nollapeliä 20 ottelussa, hän on viimeisen vuoden aikana päästänyt enemmän maaleja kuin keskivertomaalivahti olisi vastaavissa otteluissa päästänyt. Tammikuusta asti Henderson on ollut sivussa loukkaantumisen takia.
Manchester Evening Newsin haastattelema Romano kertoo, että Hendersonin pysyvä siirto maksaa Nottingham Forestille 30 miljoonaa puntaa eli noin 35 miljoonaa euroa. Hänestä ei sittenkään tulle korvaajaa Manchester Unitedin David De Gealle.
– Kyllä, [siirto] on lähellä. Tämä on jotain, mistä Nottingham Forest, Man United ja pelaajan agentti ovat keskustelleet viikkoja. Sanoisin kaksi tai kolme viikkoa, kuvailee Romano.
– Pelaaja haluaa mennä [ja] Man United haluaa hyväksyä sen tarjouksen, joten luulen, että on vain ajan kysymys, kun viimeiset yksityiskohdat saadaan kuntoon.
Vaikka Romano toisinaan mielistelee tärkeinä pitämiään lähteitä, hänellä tiedetään olevan hyvät yhteydet Euroopan tunnetuimpiin pääsarjoihin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESPN: Rodrin siirto lähellä? Nyt tipahti uutta tietoa
- Jättikauppa Valioliigassa oli mahdollinen – onko nyt liian myöhäistä?
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Leeds: Koko ajan ylöspäin
- Arsenal kiinnostui Englannin maajoukkuemiehestä – Bayer Leverkusen ei halua luopua
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle

- Tottenham myy kapteeninsa La Ligaan
- Enzo Maresca paljasti – tästä syystä Erling Haaland ei voi olla Man Cityn kapteeni
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Newcastle: Mihin menossa?
- Supertietokone ennusti Valioliigan mestarin – haastajille kylmää kyytiä