Man United yrittää hankkia seuralegendansa kaksospojat Man Cityn akatemiasta
Manchester United yrittää hankkia entisen keskikenttäpelaajansa Darren Fletcherin kaksospojat Jackin ja Tylerin Manchester Cityn akatemiasta, kertoo Athletic.
Skotlantilainen Fletcher, 39, vietti valtaosan pelaajaurastaan kasvattajaseurassaan Unitedissa, jossa hän toimii nykyään teknisenä johtajana.
Hänen 16-vuotiaat poikansa ovat kuitenkin saaneet jalkapallo-oppinsa paikalliskilpailijan arvostetussa akatemiassa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Athleticin mukaan Jack ja Tyler Fletcher lukeutuvat Ison-Britannian lupaavimpien pelaajien joukkoon ikäluokassaan. United lähestyi Cityä viime viikolla neuvotellakseen kaksosten siirrosta, jonka odotetaan tapahtuvan ”huomattavaa” korvausta vastaan. He saavat solmia ensimmäiset ammattilaissopimuksensa ensi maaliskuussa, kun he täyttävät 17 vuotta.
Fletcher ei ole ensimmäinen Manchester Unitedin legenda, jonka jälkikasvu on pelannut Cityn akatemiassa. Esimerkiksi Wayne Rooneyn, Robin van Persien ja Phil Nevillen lapset ovat pelanneet paikalliskilpailijan junioreissa.
City on ollut viime vuosina Unitedia menestyneempi sekä miesten edustustasolla että vanhimmissa juniorijoukkueissa. Cityn alle 18-vuotiaiden joukkue on voittanut neljä peräkkäistä liigamestaruutta ja sen alle 21-vuotiaat ovat kolmen liigamestaruuden putkessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- James Milner teki valioliigahistoriaa