Man Unitedin ja David de Gean neuvottelut jatkuvat ensi viikolla – tämä on tilanne nyt
Manchester United jatkaa neuvotteluja maalivahtinsa David de Gean uudesta sopimuksesta ensi viikolla, kertoo Sky Sports.
De Gean, 32, nykyinen diili päättyy tänään, perjantaina. Hän viettää viikonloppuna häitään kotimaassaan, eikä United halua häiritä häntä.
Espanjalaistorjuja on edustanut Manchester Unitedia jo 12 vuotta siirryttyään seuraan kesällä 2011 Atlético Madridista. De Gea on pelannut Unitedissa 545 ottelua, ja hän on seuran kaikkien aikojen nollapelitilastossa kärkisijalla.
Viime kausina de Gea on saanut kritiikkiä etenkin jalalla pelaamisestaan ja muutamista kohtalokkaista virheistään, mutta torjujana hän on yhä parhaimmillaan maailmanluokkaa.
Uutisoimme aiemmin Telegraphin tietojen pohjalta, että Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag on estänyt varamaalivahtinsa Tom Heatonin siirron nousijajoukkue Lutoniin de Gean sekavasta sopimustilanteesta johtuen.
De Gea suostui jo merkittävään palkanalennukseen, mutta sitten United veti tarjouksensa takaisin ja ehdotti hänelle vielä pienempää palkkaa. Tuoreimpaan ehdotukseen espanjalaistorjuja ei ole vielä vastannut.
Heatonin ja de Gean lisäksi Unitedin riveistä löytyy Dean Henderson, joka pelasi viime kauden lainalla Nottingham Forestissa, mutta myös hänen tulevaisuutensa on hämärän peitossa. Henderson, 26, on tehnyt julkisesti selväksi, että hän ei halua jäädä kenenkään kirittäjäksi. Huhuissa yhtenä mahdollisuutena on pidetty paluuta Forestiin pysyvällä siirrolla.
Lehtitietojen mukaan manchesterilaiset pitävät silmällä myös Internazionalen André Onanaa, 27, mutta United ei aio tehdä tarjousta kamerunilaisvahdista ennen kuin de Gean tilanne on selvillä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
