Manchester Unitedista tuttu laituri sarjanousijan riveihin

Valioliigan sarjanousija Luton on vahvistanut hankkineensa laitahyökkääjä Tahith Chongin Mestaruussarjan Birminghamista.
Birmingham Mailin mukaan Luton maksaa hollantilaislaiturista 4,7 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Feyenoordissa jalkapallo-oppinsa saanut Chong, 23, aloitti ammattilaisuransa Manchester Unitedissa, jonka riveihin hän liittyi 16-vuotiaana. Myös Chelsea oli kiinnostunut nuoresta huippulupauksesta, mutta hän päätyi Unitedin akatemiaan.
Chongista povattiin isoa tähteä Manchesterissa, mutta hän esiintyi lopulta Unitedin edustusjoukkueessa vain 16 kertaa. Hän kävi lainapesteillä Werder Bremenissä, Club Bruggessa ja Birminghamissa, joka lunasti hänet vuosi sitten omakseen vajaan kahden miljoonan euron korvauksella.
Viime kaudella Chong pelasi Mestaruussarjassa 38 ottelua tehden niissä yhteensä neljä maalia ja syöttäen viisi. Birmingham jäi sarjassa 17:ksi, mutta Chongin ura jatkuu Valioliigan puolella sarjanousija Lutonin kanssa.
– Niinä muutamina tunteina, jotka olen täällä viettänyt, olen jo tuntenut, että tämä on todella perheseura, kommentoi Chong Lutonin sivuilla.
– Mielestäni se on tärkeää, koska jokainen seura kohtaa vastoinkäymisiä – ne eivät aina ole hyviä – mutta jos olet perheseura, menet niistä läpi yhdessä ja se on helpompaa perheenä.
Chong on Lutonin kolmas hankinta tänä kesänä. Aiemmin joukkueen riveihin ovat liittyneet Chiedozie Ogbene Rotherhamista ja Mads Andersen Barnsleysta.
- LUE MYÖS: ”Tuntuu kuin olisin pelannut jalkapallon läpi!” – Valioliigaan nousee poikkeuksellinen pelaaja
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Manchester Unitedin jättänyt Phil Jones paljasti tulevaisuuden suunnitelmansa – ”Uuden alku”
- Valioliiga-seura julkisti uudet pelipaitansa tasa-arvon puolesta – ”Enemmän kuin urheiluvaate”
- Eddie Howe vahvisti huonot uutiset loukkaantuneesta Newcastle-laiturista
- Tällainen on Jadon Sanchon koirankoppi Manchester Unitedissa
- Kolme seuraa hylkäsi Valioliiga-laiturin palvelukset – ”Raskain keskustelu, jonka olen käynyt urani aikana”
- Manchester Unitedin tähtihankinta taas täysillä mukana treeneissä
- Arsenalille hyviä uutisia – tähtipelaajan vamma ei ole vakava
- Liverpool palkitsi puolustajansa uudella sopimuksella
- Entinen Valioliiga-pelaaja kehotti kunnioittamaan tuomareita – haukkui sen jälkeen yhden ”p*skaksi”
- Ovet käyvät Chelseassa – valmentaja lähti vähin äänin pois
- Kolme seuraa hylkäsi Valioliiga-laiturin palvelukset – ”Raskain keskustelu, jonka olen käynyt urani aikana”
- Tällainen on Jadon Sanchon koirankoppi Manchester Unitedissa
- Manchester Unitedin tähtihankinta taas täysillä mukana treeneissä
- Uusi paljastus Mohamed Salah´n sopimusneuvottelujen kulisseista
- Liverpool palkitsi puolustajansa uudella sopimuksella
- Ovet käyvät Chelseassa – valmentaja lähti vähin äänin pois
- Arsenalille hyviä uutisia – tähtipelaajan vamma ei ole vakava
- Eddie Howe vahvisti huonot uutiset loukkaantuneesta Newcastle-laiturista
- Valioliiga-seura julkisti uudet pelipaitansa tasa-arvon puolesta – ”Enemmän kuin urheiluvaate”
- Ange Postecoglou kummaksuu Valioliigan käsivirhesääntöjä – ”En tiedä miten näitä pystyy torjumaan”