Gareth Southgate kertoi miksei Jordan Henderson menetä paikkaansa Englannin maajoukkueessa siirtonsa jälkeen

Jordan Henderson siirtyi hiljattain Liverpoolista Al-Ettifaqiin. Saudiarabialaisseura maksoi Hendersonista noin 14 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Henderson pelasi Liverpoolissa 12 vuoden ajan. Keskikenttäpelaaja nousi Liverpoolin kapteeniksi vuonna 2015.
Henderson kuuluu Gareth Southgaten luottopelaajiin Englannin A-maajoukkueessa.
TalkSPORT haastatteli perjantaina Southgatea. Southgaten mukaan Hendersonin siirto Al-Ettifaqiin ei vaikuta hänen asemaansa Englannin A-maajoukkueessa.
– Olen puhunut Jordanin kanssa. Tiedämme hänen laatunsa ja sen, miten paljon maajoukkueessa pelaaminen merkitsee hänelle. Miksi jättäisimme pelaajia ulos suunnitelmistamme vain sen vuoksi, missä he pelaavat? Olisimme tyhmiä, jos toimisimme niin. Meidän on katsottava, miten he pelaavat ja missä kunnossa he ovat.
Saudiarabialaisseurat ovat hankkineet lukuisia huippupelaajia kesän siirtoikkunassa. Southgate muistuttaa, ettei sarjan tasoa voi arvioida ennen kuin sen otteluita on nähty.
– Emme tiedä Saudi-Arabian pääsarjan tasoa ennen kuin näemme otteluita. Siellä pelaa paljon huippupelaajia. He eivät ole välttämättä enää uransa huipulla, mutta eivät he ole unohdettuja tapauksia. On kiehtovaa nähdä, miten Saudi-Arabian projekti etenee seuraavina vuosina. Hendersonilla on edessään sama haaste kuin aina ennenkin. Henderson tietää keiden kanssa hän taistelee paikasta maajoukkueessa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”