Virallista! Chelsea hankki uuden maalivahdin – kiukutteli viime kaudella ex-seurassaan
Kuva: Getty Images
Chelsea on vahvistanut hankkineensa maalivahti Robert Sánchezin Brightonista.
Espanjan maajoukkueessakin esiintynyt Sánchez, 25, on solminut Chelsean kanssa seitsemän vuoden sopimuksen. Athleticin mukaan Brighton saa hänestä noin 30 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Viime kaudella Sánchez esiintyi Valioliigassa 23 kertaa ennen kuin hän menetti paikkansa avauskokoonpanossa Jason Steelelle.
Paikkansa menetettyään espanjalaistorjuja ilmoitti Brightonille, että hän ei halua itseään nimettävän kokoonpanoon lainkaan. Sánchezia ei otettu mukaan Brightonin tämän kesän kiertueelle Yhdysvaltoihin.
Chelseassa Sánchez on lähtökohtaisesti kirittäjä ja tuuraaja maanmiehelleen Kepa Arrizabalagalle.
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
