Näillä keinoilla Man United ottaisi järkyttävistä teoista syytetyn tähden takaisin joukkueeseen
Manchester United ei ole vielä päättänyt, miten se aikoo toimia Mason Greenwoodin tapauksessa. Englantilaishyökkääjää epäiltiin viime vuoden alussa naisen raiskauksesta ja pahoinpitelystä, ja hän on ollut suljettuna joukkueesta siitä lähtien. Vaikka syytteistä luovuttiin, iso osa Unitedin kannattajista uskoo hänen syyllisyyteensä.
On epävarmaa, nähdäänkö Greenwoodia Unitedin peliasussa tällä kaudella.
United pyrkii huomioimaan päätöksessään mahdollisimman monta näkökantaa. Kun lopullinen yhteisymmärrys Greenwoodin suhteen on saavutettu, tästä päätöksestä pidetään kiinni. Hänen hyväksymisensä joukkueeseen aiheuttaisi sen, että seura joutuisi lisääntyvissä määrin vastaamaan moraalisiin ongelmiin.
Greenwood on jo tullut laukaisseeksi naisiin suhtautumista ja huippuseurojen identiteettiä koskevan julkisen kiistan.
United on suunnitellut, kuinka Greenwoodin pelaamiseen liittyviä vastuita ja riskejä pyrittäisiin saamaan haltuun, selviää The Athleticin saamista tiedoista. Ensinnä Greenwoodia kannustettaisiin käymään nykyistä enemmän terapiassa. Hänelle myös varattaisiin tilaisuus televisiohaastatteluun, jossa hänen antamiinsa kommentteihin suhtauduttaisiin ainakin näennäisen kriittisesti.
Greenwood on The Sunissa julkaistujen kuvien perusteella aloittanut määrätietoisen omatoimisen harjoittelun. Lehtitietojen mukaan hänen mielensä vetää takaisin Unitediin. Jos Manchesterissa ei ole töitä tarjolla, katse on kuitenkin suunnattava muualle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”