Jussi Jääskeläinen jyrähtää Valioliigan tuomarilinjasta: ”Järkeä siihen, isot vihellykset pitää saada oikein!”
Valioliigassa otettiin alkaneella kaudella käyttöön linjaus, jonka mukaan muun muassa ajanpeluusta annetaan herkemmin varoituksia.
Entinen Valioliiga-vahti ja Elisa Viihde Viaplayn asiantuntija Jussi Jääskeläinen kummastelee sitä, millaisen vaikutuksen uudistus on tuonut peleihin.
– Itselle pisti silmään se, että jos viivytät peliä esimerkiksi sivurajaheitossa, annetaan keltaisia kortteja. Jotenkin tuntuu, että tuomarit joutuvat keskittymään tällaisten turhien keltaisten antamiseen. Jos sivurajaheitto kestää viisi sekuntia pidempään, niin en tiedä, onko se pelin juttu, johon pitää keskittyä, kommentoi Jääskeläinen Suplan Week of Football -podcastissa.
Avauskierroksen puhutuimpiin tilanteisiin kuului Manchester Unitedin ja Wolverhamptonin välisessä ottelussa sattunut tapaus.
Unitedin maalivahti André Onana säntäsi tolppien välistä nyrkkeilemään palloa ja törmäsi Wolvesin Saša Kalajdžićiin. Pelivälineeseen Onana ei osunut, mutta tuomaristo ei nähnyt tilanteessa pilkun aineksia, ja United voitti ottelun 1-0. Ratkaisun tehneet tuomarit ovat toisella kierroksella hyllytettyinä.
– En ymmärrä, miten VAR voi päättää, että se ei ollut pilkku. Nämä ovat isoimmat asiat ja tärkeimmät hetket, jotka tuomarin pitää tuomita oikein eikä se, että annetaanko yksi, kaksi vai kolme keltaista, kun joku käyttää muutaman sekunnin liian kauan johonkin sivurajaheittoon 30 peliminuutin jälkeen, Jääskeläinen jyrähti.
– On hyvä, että halutaan nopeuttaa peliä, mutta järkeä siihen, että ne isot vihellykset pitää saada oikein! Se on tuomarityöskentelyn tärkein asia!
Kaikki Valioliigan ottelut ovat nähtävissä Elisa Viihde Viaplayssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?