Liverpool eteni vajaalla voittoon – tähtihankinta katseli punaista
Liverpool voitti lauantaina Bournemouthin kotonaan 3-1 Valioliigan toisella kierroksella.
Kotijoukkueen Trent Alexander-Arnoldilla oli aivan painajaismainen alku otteluun. Bournemouth heilutti verkkoa jo ensimmäisellä minuutilla, kun Liverpool-kasvatti otti pallon heikosti haltuun ja Antoine Semenyo pääsi siirtämään pelivälineen tyhjään verkkoon. Isäntien onneksi maali hylättiin paitsion takia.
Parin minuutin kuluttua Alexander-Arnold töppäili taas, eikä paitsiolippu pelastanut Liverpoolia tällä kertaa. Hän menetti pallon Liverpoolin kenttäpuoliskolla heikon kosketuksensa takia ja vieraat iskivät nopeasti vastaan. Hyökkäyksen päätteeksi Semenyo sai viimein pallon hyväksytysti maaliin.
Liverpool tuli tasoihin vajaan puolen tunnin kohdalla. Pallo kulki Alexander-Arnoldin, Diogo Jotan ja parin kimmokkeen kautta Luis Díazille, joka otti kuulan taidokkaasti haltuun ja viimeisteli akrobaattisella suorituksella.
Kotijoukkue siirtyi johtoon vielä avausjaksolla. Liverpoolille vihellettiin pilkku 36. minuutilla, kun Joe Rothwell kamppasi Dominik Szoboszlain. Bournemouth-vahti Neto torjui Mohamed Salahin rangaistuspotkun, mutta egyptiläistähti toimitti irtopallon sisään.
Ottelua oli takana vajaa tunti, kun Liverpoolin Alexis Mac Allister lensi suoralla punaisella kortilla suihkuun. Argentiinalainen tähtihankinta osui napit edellä Ryan Christien sääreen.
Hetkeä myöhemmin Liverpool kasvatti johtoaan. Neto torjui Szoboszlain vedon, mutta Jota hoiti homman lähietäisyydeltä loppuun.
Bournemouth ei saanut ylivoimastaan huolimatta kavennusta saati tasoitusta aikaiseksi.
Valioliiga lauantaina 19.8.
Liverpool – Bournemouth 3-1
Fulham – Brentford 0-3
Wolverhampton – Brighton 1-4
Tottenham – Manchester United (19.30)
Manchester City – Newcastle (22.00)
LUE MYÖS:
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin