Liverpoolin uusin hankinta yllättyi itsekin siirrostaan: ”Se tapahtui niin nopeasti”

Liverpoolin uusi keskikenttäpelaaja Wataru Endō debytoi joukkueessa lauantaina, kun Anfieldin isännät kukistivat Bournemouthin Valioliigassa 3-1.
Japanin maajoukkueen kapteeni pääsi vaihdosta kentälle viimeiseksi puolituntiseksi pelin ollessa jo loppulukemissaan.
Endōlla, 30, ei ollut juurikaan aikaa totutella uuteen ympäristöönsä, sillä hänen siirtonsa sinetöitiin vasta perjantaina. Liverpool maksoi japanilaiskonkarista Stuttgartille 19 miljoonaa euroa.
Liverpoolin uusin hankinta kertoi debyyttinsä jälkeen, että siirto tapahtui todella nopeasti. Vielä alkuviikosta Endōlla oli mielessään vain valmistautuminen Bundesliigaan.
– Sain tietää vasta kolme tai neljä päivää sitten, että mahdollisuus [siirtoon] on olemassa! Se tapahtui niin nopeasti. Viikon alussa valmistauduin pelaamaan Bundesliigassa ja viikon lopuksi olen täällä pelaamassa Anfieldilla kaikkien näiden kannattajien edessä. Se on hullua! kommentoi Endō Goalin mukaan.
Endō tietää itsekin, että hän ei ollut Liverpoolin hankintalistan kärjessä. Punapaidat menettivät keskikentän pohjaltaan tänä kesänä Jordan Hendersonin ja Fabinhon. Heidän tilalleen tavoiteltiin tulevaisuuden tähdiksi povattuja Moisés Caicedoa ja Romeo Laviaa, mutta kumpikin päätyi Chelseaan.
Moni hieraisi silmiään, kun Liverpoolin kerrottiinkin yhtäkkiä tavoittelevan 30-vuotiasta Endōa.
– Ymmärrän, että huippuseurat haluavat nuoria lahjakuuksia, mutta koitin vain sanoa itselleni, että tämä oli ainoa mahdollisuuteni siirtyä Liverpooliin, koska he yrittävät aina hankkia nuorempia pelaajia.
– Totta puhuakseni minä seurasin uutisia Liverpoolista ja tiesin, että he halusivat keskikentälle kutospaikan pelaajan.
– Luulin, että Caicedo oli menossa Liverpooliin. Kun hän menikin Chelseaan, niin ajattelin, että ”ehkä, ehkä…” Ajattelin, että ehkä tarvitsevat kokeneita keskikenttäpelaajia, koska Henderson ja Fabinho olivat siirtyneet, joten ajattelin, että ehkä minulla voisi olla sauma.
– Se tapahtui niin nopeasti. Minun oli tehtävä päätös todella nopeasti, mutta en voinut kieltäytyä, koska Valioliigassa pelaaminen on aina ollut unelmani.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa