Virallista: Yhdysvaltain maajoukkuekapteeni Bournemouthiin – ottajia olisi ollut muuallakin

Yhdysvaltain maajoukkuekapteeni Tyler Adams siirtyy Leeds Unitedista Bournemouthiin. Sopimus kattaa viisi seuraavaa kautta. Adams, 24, on Bournemouthin kahdeksas hankinta kesän siirtoikkunassa.
Adamsin viime kausi ei ollut varjoton. Hän putosi Leedsin mukana Mestaruussarjaan toukokuun päätteeksi. Hänen oma kautensa päättyi jo maaliskuussa takareiden lihasvammaan.
Adamsin henkilökohtaiseen taitotasoon peilaten siirtoa takaisin pääsarjaan pidettiin todennäköisenä ja sitä vatvottiinkin pitkään mediassa. Asiantuntijat olivat yksimielisiä, että hänen ulosostohintansa oli Leedsissä noin 23 miljoonaa euroa.
– Olemme innoissamme siitä, että saamme tuoda Tylerin seuraan, ja hän on pelaaja, jota olemme ihailleet pitkään, sanoi Bournemouthin pääjohtaja Neill Blake seuran tiedotteessa.
Adamsin vahvuudet ovat puolustuspelaamisessa. Hänen ihailijansa ovat hurmaantuneet myös hänen monipuolisuudestaan.
– [Lehdissä] on paljon raportoitu siitä, kuinka moni muukin seura tunnisti hänen lahjansa tässä siirtoikkunassa. Eli se että saamme hänet AFC Bournemouthiin, on osoitus kunnianhimostamme seurana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa