Virallista: Man City ja Barcelona hieroivat pelaajakaupan kasaan
Manchester City ja Barcelona saivat lopulta kaupat tehtyä: João Cancelo siirtyy lainalle Kataloniaan.
Pitkään sitä hierottiin ja erilaisia konsepteja kehiteltiin. Lopulta siirto on puhdas laina ilman osto-optiota, joskin on täysin mahdollista, että Cancelo siirtyy pysyvästi Barcaan ensi kesänä. Barcelona ei myöskään maksa lainasta korvausta, toisin kuin kesän aikana uumoiltiin. Ja kaiken lisäksi Cancelo oli valmis leikkaamaan palkkaansa, jotta Barca sai hänet mahtumaan palkkakattonsa alle.
29-vuotias Cancelo oli aika isossakin roolissa hetkellisesti Cityssä. Kun rooli pieneni, sukset menivät ristiin päävalmentaja Pep Guardiolan kanssa ja se oli lopun alkua. Viime kevääksi Cancelo jo lainattiin Bayern Müncheniin.
Citylle Cancelo ei ole pelillisesti valtava menetys, sillä nykytyylillä Guardiola tykkää peluuttaa enempi toppareita myös laitapakkien tonteilla.
LUE MYÖS
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää