Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää – Donny van de Beek sai pettyä pahasti siirtoikkunan viimeisenä päivänä
Donny van de Beek jäi sittenkin Manchester Unitediin.
Van de Beek oli koko kesän lähdössä Manchester Unitedista, mutta lopulta siirtoa ei missään vaiheessa nähtykään ja keskikenttäpelaaja pelaa ainakin syyskauden Erik ten Hagin alaisuudessa. Van de Beek ei kuulu valmennus- tai seurajohdon suunnitelmiin, eikä hän ole pelannut alkukaudella minuuttiakaan.
Ranskalaislehti L’Équipen saamien tietojen mukaan Manchester United ja Lorient pääsivät elokuun puolivälissä yhteisymmärrykseen van de Beekin lainasiirrosta.
Lorient sai kuitenkin pettyä, sillä van de Beek ei suostunut agentteineen edes keskustelemaan seuran kanssa sopimuksesta. Lainasiirto Lorientiin ei houkuttanut van de Beekiä.
Tilanne muuttui päälaelleen kesän siirtoikkunan viimeisenä päivänä.
Van de Beek ei ollut edelleenkään löytänyt itselleen uutta työnantajaa ja pelaaja otti agenttinsa kanssa yhteyttä Lorientiin vain muutama tunti ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Van de Beek oli valmis neuvottelemaan Lorientin kanssa, mutta Lorient ei arvostanut pelaajan aiempaa käytöstä, eikä suostunut keskustelemaan sopimuksesta hollantilaisen kanssa.
Lorient sen sijaan porskuttaa. Se voi nousta sunnuntaina voitolla Ranskan pääsarjassa toiselle sijalle.
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle