Julen Lopetegui teki Wolverhamptonille ison palveluksen – luopui jättisummasta
Wolverhamptonin entinen päävalmentaja Julen Lopetegui luopui isosta summasta lähtiessään seurasta tänä kesänä, kertoo Telegraph.
Wolves tavoitteli Lopeteguita, 57, peräsimeensä monta vuotta ja sai lopulta haluamansa valmentajan, kun espanjalaisluotsi siirtyi seuraan viime marraskuussa.
Lopetegui johdatti Wolvesin viime keväänä Valioliigassa 13:ksi, mitä pidettiin mainiona suorituksena alkukauden vaikeuksien jälkeen.
Espanjalaisvalmentajan projekti jäi lyhyeksi, sillä hänelle ilmeni, että Wolvesilla ei olisi varaa tehdä kesän siirtomarkkinoilla juurikaan hankintoja. Lopeteguin kotimaassa uutisoitiin, että hän ei ollut seuraan saapuessaan tietoinen Wolvesin talousvaikeuksista.
Kesäkuussa Lopetegui sanoi, että hän ei odota Wolverhamptonin tekevän hankintoja Real Madridista ja Barcelonasta, mutta hän painotti, että joukkuetta on ehdottomasti kehitettävä.
Wolves joutui kuitenkin luopumaan kesällä monista pelaajistaan, jottei se joutuisi vaikeuksiin taloudellisen reilun pelin sääntöjen kanssa.
Telegraphin mukaan Lopetegui veti kesällä erään harjoitusottelun jälkeen Wolvesin urheilutoimenjohtajan Matt Hobbsin sivuun ja sanoi, että hän ei voi jatkaa tehtävissään.
Espanjalaisvalmentaja neuvotteli seuran kanssa hyvässä hengessä lähdöstään. Osapuolet sopivat, että Lopeteguille maksetaan lähdön yhteydessä alle vuoden korvaus, vaikka hänen sopimustaan olisi ollut jäljellä vielä kaksi kautta. Lopeteguin vuosipalkka oli noin 9.4 miljoonaa euroa.
Wolverhampton pestasi Lopeteguin tilalle Bournemouthista kenkää saaneen Gary O’Neilin, joka on aloittanut kauden yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”