Ex-kumppani syyttää perheväkivallasta – Manchester United kommentoi Antonyn tilannetta
Manchester United sanoo ”suhtautuvansa vakavasti” laitahyökkääjäänsä Antonyyn kohdistuviin syytöksiin perheväkivallasta.
Antony, 23, vedettiin alkuviikosta pois Brasilian maajoukkueesta tapauksen takia. Maan jalkapalloliitto perusteli päätöstä sanomalla, että ”julkisuuteen on tullut asioita, jotka on tutkittava”.
Brassilaiturin entinen tyttöystävä Gabriela Cavallin sanoo Antonyn käyttäytyneen fyysisen aggressiivisesti häntä kohtaan useita kertoja.
Antony on pelannut Manchester Unitedin paidassa 31 kertaa sen jälkeen, kun Cavallin teki tammikuussa valituksen hänestä Suur-Manchesterin alueen poliisille. Myös Sao Paulon poliisi tutkii asiaa.
– Manchester United tunnustaa Antonya vastaan esitetyt syytökset ja toteaa, että poliisi suorittaa tutkimuksia. Ennen lisätietojen saamista seura ei kommentoi asiaa enempää, sanoi United lausunnossaan keskiviikkona.
– Seurana suhtaudumme asiaan vakavasti ja otamme huomioon, millaisia vaikutuksia näillä väitteillä ja myöhemmällä raportoinnilla on hyväksikäytöstä selviytyneisiin.
Brasilialaismedia UOL julkaisi maanantaina Cavallinin esittämät uudet syytökset.
Kesäkuussa Antony julkaisi Instagramissa lausunnon, jossa hän sanoi Cavallinin syyttäneen häntä väärin perustein perheväkivallasta. Uusien väitteiden tultua julki hän kommentoi syytöksiä uudestaan ja toisti olevansa syytön.
– Voin sanoa luottavaisin mielin, että syytökset ovat vääriä ja että jo esitetyt todisteet osoittavat, että olen syytön esitettyihin syytöksiin, sanoi Antony Sky Sportsin mukaan.
– Suhteeni Gabrielan kanssa oli myrskyisä, ja molemmin puolin tapahtui sanallisia loukkauksia, mutta en koskaan harjoittanut fyysistä aggressiota.
– Luotan siihen, että meneillään olevat poliisitutkinnat osoittavat totuuden syyttömyydestäni.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä lainasta
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”