Kolmen naisen syyttämä Antony teki rajun peliliikkeen puolustaakseen itseään – ”Tämä asia huijarin kanssa tullaan ratkaisemaan oikeudessa”
Antony on tehnyt liikkeen puolustaakseen itseään. Manchester United -laituri on vuotanut julkisuuteen henkilökohtaisia WhatsApp-viestejään todistusaineistona häntä pahoinpitelystä syyttävää Ingrid Lanaa vastaan.
Pankkiirina työskentelevä Lana, 33, väitti aiemmin brasilialaisen Record TV:n haastattelussa Antonyn käyttäytyneen väkivaltaisesti häntä kohtaan. Naisen kertoman mukaan Manchester United -pelaaja oli työntänyt hänet seinää vasten, jonka seurauksensa Lana oli lyönyt päänsä..
Antony otti tilanteen sunnuntaina haltuunsa julkaisemalla neljä näyttökuvaa WhatsApp -keskusteluistaan väitetysti Lanan kanssa.
– En olisi halunnut tehdä tätä, mutta olen julkaissut pienen osan viestejä Ingridin kanssa. Ne todistavat, että meillä oli vain yksi intiimi tapaaminen, johon oli molempien suostumus. Tämä asia huijarin kanssa tullaan ratkaisemaan oikeudessa, Antony kirjoitti Instagram-tarinassaan.
Daily Mailin tietojen mukaan yhdessä viesteistä Antonyn kanssa keskusteleva henkilö kertoo voivansa odottaa jalkapalloilijaa alasti sängyssä, jos hän haluaa sitä. Toisessa United-pelaaja on ärsyyntynyt henkilön otettua näyttökuvia keskusteluista ja pyytää poistamaan nämä.
Sao Paulon poliisi on tutkinut Antonya hänen entisen naisystävänsä Gabriela Cavallinin syytettyä häntä kolmesta eri pahoinpitelystä. Viime viikon torstaina Lana ja toinen nainen lakia opiskeleva Rayssa de Fraitas esittivät myös syytöksiä brassihyökkääjää vastaan.
De Fraitas väitti tarvinneensa sairaalahoitoa Antonyn ja brasilialaisen jalkapalloilijan Dudun entisen vaimon Mallu Ohanan hyökättyä hänen päälleen viime vuoden lokakuussa. Väitetty pahoinpitely tapahtui Antonyn Land Rover -autossa, kun kolmikko poistui yökerhosta.
United vahvisti sunnuntaina Antonyn poistuvan toistaiseksi seuran vahvuudesta. Pelaajaa ei olla hyllytetty, vaan hänelle annettu aikaa puolustaa itseään syytöksiä vastaan.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
