Pitkää pelikieltoa kärsivä Ivan Toney palaa harjoituksiin – näin Brentford-valmentaja ylisti talismaaniaan

Ivan Toney tekee paluun maanantaina Brentfordin harjoituksiin. Vedonlyöntirikkomuksesta rangaistu tähtihyökkääjä sai toukokuussa kahdeksan kuukauden kilpailukiellon.
Toney, 27, ei saa pelata otteluita ennen tammikuuta. Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank pitää edelleen paikkaa valmiina talismaanilleen.
Brentfordilla on 16 viikon suunnitelma saada Toney pelikuntoon tammikuuhun mennessä.
– On hienoa saada hänet takaisin. Hän on todella hyvä pelaaja, mutta ennen kaikkea tärkeä henkilö ryhmässä, Frank kehui Toneya BBC:lle.
– Uskon että ihmiset ottavat hänet mielellään takaisin pelaamaan jalkapalloa ja joukkuetoveriensa ympärillä. Hän tulee antamaan meille piristysruiskeen. Me totta kai haluaisimme hänet joukkueeseen, mutta nyt se ei ole mahdollista.
Frank uskoo Toneyn olevan sitkeydellään esimerkillinen pelaaja Brentfordille. Hyökkääjä pelasi Ykkösliigaa Peterborough´ssa ennen vuoden 2020 siirtoaan Brentfordiin.
Toney ja Brentford nousivat yhdessä Valioliigaan keväällä 2021.
– Se matka, jonka hän on käynyt läpi ja se sitkeys jota hän on elämässään osoittanut. Hän on edistynyt uskomattomalla tavalla. Hänen pitäisi olla saavutuksillaan esimerkki monille ihmisille ja jalkapalloilijoille, Frank hehkutti.
Toney teki viime kaudella 20 maalia Valioliigassa pelattuaan vain 33 ottelua.
LUE MYÖS!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”