Mauricio Pochettinolta iso lupaus Chelsean kannattajille: ”Ei epäilystäkään”
Chelsean päävalmentaja Mauricio Pochettino lupaa, että hän johdattaa lontoolaiset ensi kaudeksi takaisin europeleihin.
Kuluvalla sesongilla Chelseaa ei Euroopassa nähdä, sillä sinipaidat tulivat katastrofimaisen viime kauden jälkeen Valioliigassa vasta 12:ksi. Chelsea on koko vuosituhannen aikana jäänyt europelien ulkopuolelle vain kahdesti.
Pochettino uskoo, että tällä kaudella Chelsealle tekee jopa hyvää olla sivussa europeleistä, koska joukkue kärsii niin isosta loukkaantumissumasta. Argentiinalaisluotsin mielestä hänen pelaajamateriaalinsa on kuitenkin sitä luokkaa, että Chelsea pelaa taas ensi kaudella kansainvälisiä pelejä.
– Olosuhteet huomioiden on minusta parempi [ettemme ole europeleissä], koska meillä on 11 tai 12 loukkaantunutta pelaajaa. Mielestäni on tärkeää, että voimme nyt toipua ja olla kilpailukykyisempiä, sanoi Pochettino Sky Sportsin mukaan.
– Mutta Chelsealle on tärkeää olla mukana europeleissä. Se on tosiasia.
– Ensi kaudella tulemme varmasti olemaan mukana europeleissä. Siitä ei ole epäilystäkään meidän materiaalillamme.
Chelsea on toistaiseksi aloittanut kautensa alavireisesti keräten neljästä ottelusta vain neljä pistettä. Sunnuntaina se isännöi seuraavassa pelissään Nottingham Forestia Valioliigassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
