Mauricio Pochettino nosti esiin Chelsean suurimman ongelman: ”Siksi meillä ei ole ansaitsemiamme pisteitä”

Chelsea on pelannut ennakko-odotuksiin nähden surkean alkukauden.
Viidestä sarjaottelusta tuloksena on vaivaiset viisi pistettä, viisi tehtyä maalia ja sarjataulukon 14. sija. Chelsea on käyttänyt viimeisen vuoden aikana siirtomarkkinoilla useita satoja miljoonia euroja, mutta se ei ainakaan toistaiseksi näy tulostaululla.
Chelsea on kärsinyt etenkin maalinteko-ongelmista. Viisi maalia viiteen peliin on hälyttävän pieni määrä joukkueelle, jonka tavoite on sijoittua neljän parhaan joukkoon. Chelsea on jäänyt jo kahdeksan pisteen päähän neljän kärjestä, vaikka kausi on vasta alkumetreillään.
Chelsean päävalmentaja Mauricio Pochettino tiedostaa, mikä on joukkueen suurin ongelma.
– Meidän on oltava kliinisempiä maalintekopaikoissa ja tehdä niistä maalit. Se on kaikista tärkeintä. Kaikkien datojen mukaan olemme neljän parhaan joukossa koko sarjassa, mutta maalin edustalla olemme viimeisiä ja sen vuoksi meillä ei ole ansaitsemiamme pisteitä. Jalkapallossa tarkoitus on voittaa otteluita.
– Olen pettynyt, koska mielestäni monet meitä vähemmän paikkoja luovat joukkueet tekevät enemmän maaleja. Siksi meillä on huono fiilis. Pelaajat ansaitsevat enemmän.
Chelsean kausi jatkuu sunnuntaina, kun se isännöi Valioliigassa Aston Villaa. Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”

- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä