Jonny Evans hehkutti ”elämänsä iltaa” – näin paluu Manchester Unitediin tapahtui
Jonny Evans oli onnessaan palatessaan Manchester Unitedin avauskokoonpanoon. Pohjois-Irlannin maajoukkuetoppari kuvaili lauantain 1-0-vierasvoittoa Burnleysta yhdeksi elämänsä parhaista illoista.
Evans tarjoili ottelussa komean esityön Bruno Fernandesin voittomaaliin. Hän myös puski itse pallon verkkoihin kulmapotkusta, mutta osuma hylättiin paitsiona.
Kyseessä oli Evansin ensimmäinen Valioliiga-ottelu Man Unitedin avauksessa 3125 päivään. Pohjoisirlantilainen jätti Old Traffordin kesällä 2015 siirryttyään West Bromwichiin.
– Rakastin jokaista minuuttia. Tunsin ennen pelin alkua puhdasta innostusta. Tämä oli 200:s otteluni Unitedissa. En koskaan uskonut pääseväni tähän lukuun. Tämä yksi elämäni parhaista illoista, Evans kehui TNT Sportsille ottelun jälkeen.
– En ajatellut että tekisin uuden sopimuksen Unitedin kanssa. Sain puhelun, eikä minulla ollut muita vaihtoehtoja. Otin siis tämän vastaan ja tein parhaani harjoituksissa saaden mahdollisuuteni.
– En koskaan kuvitellut pääseväni avaukseen. Minulle ilmoitettu rooli oli tuoda kilpailua. Sain sitten muutaman loukkaantumisen myötä mahdollisuuden avata.
Erik ten Hag uskoo Evansin tuoneen kokemuksellaan rauhallisuutta Unitedin alakertaan.
– Hän osoitti luonnetta. Hän oli rauhallinen, piti tunteensa hallinnassa ja teki kaiken oikein, Unitedin päävalmentaja kehui.
–Se oli todella hyvä esitys. Hän rauhoitti joukkuetta ja osoitti taitonsa myös maalissa.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista