Entinen Valioliiga-pelaaja kehotti kunnioittamaan tuomareita – haukkui sen jälkeen yhden ”p*skaksi”

Entistä Valioliiga-pelaajaa Jermaine Jenasia on syytetty tekopyhyydestä hänen haukuttua sosiaalisessa mediassa erotuomari Rob Jonesia, joka toimi sunnuntaina oikeudenjakajana Tottenhamin ja Arsenalin välisessä paikallisottelussa.
Jenas, 40, edusti pelaajaurallaan Tottenhamia kahdeksan vuotta, ja hän oli todella tyytymätön tuomioon, kun Jones antoi videotarkistuksen jälkeen Arsenalille pilkun.
– Täydellisen paska tuomari! He kaikki pilaavat meidän lajimme, kirjoitti BBC:n asiantuntijana nykyisin toimiva Jenas X:ssä.
Jenasia on syytetty tekopyhyydestä, sillä vain viikkoja sitten hän toimi keulakuvana Englannin jalkapalloliiton (FA) kampanjassa, jossa pyydettiin ihmisiä kunnioittamaan tuomareita enemmän.
– Pelin tunteet saavat meidät kaikki mukaansa. Tiedän siitä kaiken. Mutta olipa kentällä, katsomossa tai kentän laidalla, meidän kaikkien on pystyttävä parempaan, kaikilla tasoilla, sanoi Jenas kampanjavideolla.
– Ei enää tuomareiden piirittämistä, ei enää solvaamista, ei enää uhkailua, ei enää syrjintää.
Timesin mukaan FA on pettynyt Jenasin viestiin sosiaalisessa mediassa. Tuomareita tukevan hyväntekeväisyysjärjestö RefSupportUK:n toimitusjohtaja Martin Cassidy kutsui Jenasin toimintaa ”häpeälliseksi”.
– Yhtenä viikkona FA ja muut jalkapalloelimet maksavat hänelle palkkaa siitä, että hän toimii keulakuvana kampanjalle erotuomareiden solvaamista vastaan, ja seuraavalla viikolla hän kirjoittaa erotuomaria loukkaavia viestejä. [Jenasin juontama] The One Show on jopa tehnyt juttuja tuomarien solvaamisesta verkossa. Mielestäni tämä ei myöskään paranna BBC:n imagoa – se on täysin sopimatonta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”

- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”