Manchester Unitedin hankinta potee syyllisyyttä esityksistään – saattaa jättää maajoukkueturnauksen väliin
Manchester Unitedin maalivahti André Onana saattaa jättää Afrikan mestaruusturnauksen väliin, koska hän haluaa osoittaa uskollisuutensa uudelle seuralleen, kertoo ESPN.
Onana, 27, jäi eläkkeelle Kamerunin maajoukkueesta viime vuoden MM-kisojen jälkeen ajauduttuaan riitaan päävalmentaja Rigobert Songin kanssa, mutta hän palasi Kamerunin paitaan syyskuussa Burundia vastaan.
Kamerunilaisvahti siirtyi Manchester Unitediin kesällä Internazionalesta 52.5 miljoonalla eurolla, mutta hänellä on ollut karmaiseva alku Old Traffordilla. Onana on syyllistynyt jo useampaan kohtalokkaaseen virheeseen, joista viimeisin nähtiin tiistaina Mestarien liigassa Galatasarayta vastaan.
ESPN:n mukaan Onana on tällä hetkellä haluton osallistumaan Afrikan mestaruusturnaukseen, jota Norsunluurannikko isännöi tammi-helmikuussa. Onana joutuisi olemaan turnauksen takia ainakin kuukauden sivussa Unitedin peleistä.
Kamerunilaisvahti haluaa tiettävästi osoittaa omistautuneisuutensa Unitedia kohtaan etenkin vaikean alkukautensa takia. Jos Onana osallistuu Afrikan mestaruusturnaukseen, hänen odotetaan olevan sivussa manchesterilaisten peleistä ainakin kuukauden ajan.
ESPN:n mukaan Onana sanoi siirtoneuvotteluissaan Unitedille, että hänellä ei ole aikomusta palata Kamerunin maajoukkueeseen. Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag on kuitenkin ymmärtäväinen Onanan tilannetta kohtaan, eikä tuomitse tätä, jos maalivahti haluaa edustaa maataan.
Onana on kutsuttu Kamerunin joukkueeseen lokakuun otteluihin Venäjää ja Senegalia vastaan, mutta hänen osallistumisestaan Afrikan mestaruusturnaukseen neuvotellaan vielä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
