Entinen Valioliiga-vahti: ”Onana on mennyttä, jos ten Hag menettää työpaikkansa”

Entinen Valioliiga-vahti Mark Schwarzer uskoo, että André Onanan päivät Manchester Unitedissa ovat luetut, jos manageri Erik ten Hag saa kenkää.
United hankki kamerunilaistorjuja Onanan, 27, kesällä Interistä 52.5 miljoonalla eurolla, mutta hänen ensimmäiset kuukautensa Manchesterissa ovat olleet painajaismaiset.
Onana on sortunut jo useaan kohtalokkaaseen virheeseen, mikä on maksanut Unitedille myös pisteitä.
Kamerunilaisvahti on yksi useista Unitedin viime aikojen ostoksista, jotka ovat pelanneet ten Hagin alaisuudessa aiemminkin. Kaksikko oli samaan aikaan Ajaxissa, jossa ten Hag luotsasi myös muun muassa Antonya ja Lisandro Martínezia.
Yli 500 Valioliigan ottelussa torjunut Schwarzer, 51, uskoo, että ten Hagin potkut tietäisivät lähtöpasseja myös Onanalle.
– Se on mielenkiintoista, koska ten Hag on tuonut monia entisiä Ajaxin pelaajia, joiden kanssa hän on työskennellyt aiemmin Hollannin liigassa, kommentoi Schwarzer Daily Mailin mukaan.
– Olen seurannut Onanaa vuosien varrella aika paljon. Tiedän, että hän on pelannut hyvin, esimerkiksi viime kaudella Interissä, mutta olen aina kyseenalaistanut, kuinka hyvä maalivahti hän on.
– Tiedän, että hän on hyvä pelaamaan jalalla, mutta hän on myös tottunut pelaamaan sarjoissa, joissa hänen joukkueensa dominoivat pelejä.
– Pelin energia ja vauhti ovat eri luokkaa [Valioliigassa]. Joten se oli aina kysymys hänen suhteensa. Jos hän ei ole hyvä jalalla, niin missä hän sitten on hyvä?
– Itse asiassa minä ajattelen, että teknisessä mielessä hän on maalivahtina vain OK. Ja uskon, että olemme nähneet sen nyt.
– En tiedä, pystyykö hän raivaamaan itsensä ulos kuopasta, jossa hän on. Uskon, että Onana on mennyttä, jos ten Hag menettää työpaikkansa.
Viaplay näyttää kaikki Valioliiga-ottelut.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”