Liverpoolin oma kasvatti avautui vaikeista hetkistään edustusjoukkueessa: ”Tuntui kuin olisin törmännyt seinään”
Curtis Jones on murtautunut viime vuosina Liverpoolin edustusjoukkueeseen.
Seuran oma kasvatti on pelannut urallaan yli sata ottelua ykkösjoukkueen paidassa.
Jones, 22, on päässyt kuluvalla kaudella kolmesti Liverpoolin avauskokoonpanoon Valioliigassa. Viime kaudella keskikenttäpelaaja pelasi yli tuhat minuuttia Valioliigassa ja onnistui kolmesti maalinteossa.
Jones oli teininä todellinen huippulupaus, jota nostettiin jatkuvasti entistä vanhempien pelaajien joukkueisiin. Edustusjoukkueessa oli kuitenkin melkoinen seinä edessä.
– Akatemiassa aina hyppäsin ikäluokkia ylöspäin. Sitten nousin edustusjoukkueeseen ja minusta tuntui kuin olisin törmännyt seinään. En kyennyt ottamaan seuraavaa askelta pelaajana. Minun piti tutkia omaa peliäni ja katsoa, missä minun pitäisi kehittyä.
Jones on sittemmin yrittänyt monipuolistaa peliään.
– Olen aina ollut pelaaja, joka on halunnut vain mennä kentälle tekemään maaleja. Saada pallo jalkaan ja juosta. Sitten ymmärsin, että päävalmentaja ja muut valmentajat haluavat jotain muutakin. Nyt kannattajat sanovat, miten menen ensimmäisenä prässäämään ja juoksen eniten. Olen lisännyt sen peliini. Yritän tehdä itsestäni kokonaisvaltaisempaa pelaajaa. Minulla on vielä paljon opittavaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”