Valioliiga yrittää kitkeä tuomarivirheitä uusin keinoin – lentäjät kutsuttiin apuun
Valioliiga on ryhtynyt uusin keinoin parantamaan kommunikointia VAR-huoneen ja kentällä olevien tuomareiden välillä, kertoo Times.
British Airwaysin lentäjät Chris Heaven ja Pete Nataraj kävivät pitämässä tuomareille esitelmän, jonka tavoitteena oli selkeyttää viestintää pelin aikana.
Esitelmässä painotettiin selkeää, kohdennettua vuoropuhelua sekä epämuodollisten keskustelujen välttämistä.
Heaven ja Nataraj korostivat myös lyhyiden viestintäprosessien tehokkuutta ja antoivat esimerkiksi lentäjän, joka saattaa laskeutua vieraalle alueelle, jossa voi olla kielimuuri vastassa. He kehottivat myös tuomareita päättämään etukäteen, mitä tietoja pelin aikana välitetään, jotta sekaannuksia voitaisiin vähentää entisestään.
Valioliigassa on nähty tällä kaudella joitain puhuttavia tuomioita, joissa tuomarien keskinäinen kommunikointi on nostettu tikunnokkaan.
Räikein esimerkki nähtiin syyskuun lopussa Tottenhamin ja Liverpoolin ottelussa, jossa vierasjoukkueelta hylättiin virheellisesti maali. Liverpoolin Luis Díaz vastasi pelin avausmaalista, mutta videotarkistuksen aikana kentällä olleiden tuomarien ja VAR-huoneen kanssa syntyi sekaannus siitä, mikä oli alkuperäinen tuomio kentällä.
VAR-huoneessa oltiin tulkittu, että maali syntyi hyväksytysti. Videotuomarit päätyivät näkemänsä perusteella vahvistamaan tuomion. Kentällä tilanne oli kuitenkin liputettu paitsioksi, ja VAR-huonetta oli pyydetty vahvistamaan tämä. Virhe tajuttiin vasta pelin jatkuttua, mikä ilmenee Valioliigan ja PGMOL:n julkaisemasta tallenteesta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä